Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museo-lehden lukijakyselyn palkinnot arvottu

Museo-lehden lukijakysely keräsi hienosti 138 vastausta. Suurin osa oli todella positiivista ja lehden nykyisestä tyylistä ja linjasta pidetään. Toki toiveita ja kehitysideoitakin löytyi ja otamme ne oikein mielellämme huomioon jatkossa. 

Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin viisi Museokorttia. Voittajia ovat: Tapio Elevant Fiskarsista, Anna Koivisto Turusta, Kari Tiimo Helsingistä, Päivi Niinikangas Jyväskylästä ja S. Korhonen Lahdesta. Onnea voittajille! Museokortit postitetaan teille.

Lisäksi kaikki osoitteensa antaneet saavat I love museums tuotteen kiitokseksi. 

Lukijat äänestivät syyskuun lehden parhaaksi jutuksi Sirkka-Liisa Aaltosen kirjoittaman jutun Sävelten ikiaikaista riemua, jossa tutustutaan Mekaanisen musiikin museoon. Myös 10 muuta juttua sai ääniä parhaaksi jutuksi. 

Kuvassa jutun ensimmäinen aukeama. Loput saat tilaamalla lehden kotiisi. Lokakuun loppuun mennessä tehtyihin tilauksiin saa syyskuun lehden kaupan päälle!

Lehden kyselyn tarkemmat tiedot, tulokset ja analyysi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Kysely oli avoinna kaikille lukijoille 14.9.–10.10.2018.

Lisätiedot

Museo-lehden toimituspäällikkö Nelli Korpi
nelli.korpi@museoliitto.fi
p 044 4300 704

Suomen museoliitto 23.10.2018