1.11.2023
Museoväki 2018
Museoväki ’18 -kysely toteutettiin kesän 2018 aikana. Kyselyyn vastasi sähköisellä lomakkeella 738 henkilöä.
Yhteenveto Museoväki ’18 -kyselyn tuloksista löytyy täältä.
Tarkempia analyyseja kyselyn tuloksista julkaistaan Museoliiton P.S.-blogissa syyskuussa 2018. Kaikki alle listatut viisi kirjoitusta on tuottanut Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio, joka on vastannut myös aiemmista Museoväki-kyselyistä.
Seksuaalista häirintää museoalalla selvitettiin nyt ensimmäisen kerran. Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kertoo Museoväki-kyselyn tuloksista perjantaihin jatkuvan Museoväki ’18 -blogisarjan aloitusosassa.
18.9.2018 Koulutetumpi kuin koskaan
Uusi Museoväki ’18 -tutkimus kuvaa museoammattilaisten koulutustaustoja tarkemmin kuin aiemmin. Kalle Kallio erittelee blogisarjan toisessa osassa koulutustason nousua ja museologian läpimurtoa.
19.9.2018 Harmaantuva museoväki
Uusi Museoväki ’18 -tutkimus kertoo museoalan työntekijöiden ikääntymisestä. Kalle Kallio erittelee blogisarjan kolmannessa osassa museoväen ikärakennetta.
20.9.2018 Hyvän työyhteisön tunnusmerkkejä
Tavallisesti museot ovat kivoja työpaikkoja. Kalle Kallio esittelee blogisarjan neljännessä osassa, mitä Museoväki ’18 -tutkimus voi kertoa työhyvinvoinnin ailahteluista museoalalla.
21.9.2018 Museoväen muutos ja pysyvyys
Tuliko viidessä vuodessa muutoksia vai saatiinko nollatulos? Kalle Kallio pohtii blogisarjan päätösosassa, mitä työtehtävien muutoksista pitäisi Museoväki ’18 -tutkimuksen pohjalta ajatella.