Ehdota uusia museoalan asiasanoja!
Mikä asiasana mielestäsi puuttuu MASAsta tai MAOsta? Vastaa kyselyyn 16.1.2015 mennessä ja osallistu sanastojen päivittämiseen.
Museo-lehden johtajuuskysely museoalan ammattilaisille
Helmikuussa ilmestyvän Museo-lehden 1/2015 teema on johtajuus. Lehteen
kootaan juttua, jossa käsitellään museoalan johtajuutta museoissa
työskentelevien näkökulmasta. Aineistoa kerätään sähköisellä kyselyllä.
Suomen laajin luetteloinnin koulutuskiertue päättyi
Luettelointiohjeen koulutuskiertue onnistui yli odotusten. Kaikkiaan 279 museoalan ammattilaista osallistui kevään ja syksyn 2014 aikana Museo 2015 -hankkeen ja Museoliiton järjestämään Uusi Museoiden luettelointiohje tutuksi -koulutukseen. Museoalalla poikkeuksellisen laaja koulutuskiertue herätti paljon kiinnostusta ja se sai myös mainiot palautteet.
Museokortti Suomeen vuonna 2015!
Koko Suomen kattava Museokortti toteutuu! Suomen museoliiton hallituksen 11.12.2014 tekemän päätöksen johdosta Museokortti-järjestelmä rakennetaan. Tähän mennessä yhteensä 155 museota ympäri Suomen on lähtenyt mukaan koko museokenttää hyödyttävään museokorttijärjestelmään.
Museokortista museoiden yhteinen pääsylippu
Museokortilla sisäänpääsy 155 museoon 64
paikkakunnalla!
Museikortet ger inträde till många museer
Museikortet är en gemensam
inträdesbiljett till finländska museer. Med en årsavgift på 54 euro kan man gå
på museum så ofta man vill. Kortet lanseras i maj 2015.
Veikkauksen edunvälittäjät: Uuden mallin on turvattava edunsaajien rahoitus vähintään nykytasolla
Helsingin Sanomat uutisoi 2.12.2014 hallituksen valmistelevan Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Fintoton yhdistämistä.
Seitsemän suomalaishanketta Europa Nostra -palkintoehdokkaana
Suomesta lähetettiin seitsemän ehdotusta kilpailemaan vuoden 2015 Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteisistä kulttuuriperintöpalkinnoista Europa Nostra Awards. Lisäksi Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston, pitkälti suomalaisten suunnittelemalle, restaurointihankkeelle on haettu palkintoa konservointikategoriassa. Hanke luetaan venäläiseksi.
Janne Vilkuna jatkaa Peuran museosäätiön hallituksessa
Peuran museosäätiön hallitus on pyytänyt Suomen museoliittoa nimeämään ehdokkaan hallituksen jäseneksi kolmivuotiskaudeksi 2015-2017.
Hae The Children in Museums -palkintoa!
The Children in Museums -palkinto on European Museums Academyn ja Hands On! -järjestön yhteinen tunnustus, joka jaetaan vuosittain innovatiiviselle ja luovalle lapsille tai maksimissaan 14-vuotiaille nuorille suunnatulle näyttelylle tai projektille.
Kuinka museonne menestyi kannustusmittaristossa?
Vuosien 2012-2014 aikana valtionosuusmuseoille ja muille valtionosuutta saaville kulttuurilaitoksille on kehitetty kannustavuusmittaristoa. Hankkeen taustalla on hallitusohjelmaan kirjattu tavoite valtionosuusjärjestelmän kehittämisestä ja kannustavuuden lisäämisestä.
Museo-lehti 4/2014 julkaistu!
Kenelle museoiden palvelut on tarkoitettu? Kuka ja miten
niihin voi osallistuja? Ja mikä muuten on museovinkkaaja…?
Vuosittainen Heritage in Motion -multimediakilpailu
Heritage in Motion myöntää palkintoja ja juhlii parhaita erilaisien luovien ja innovatiivisten keinojen kautta tuotettuja multimediasaavutuksia ja -tuotteita herättääkseen huomiota eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön moninaisiin näkökulmiin ja arvoihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus orpoteosten käyttämisestä
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus orpoteosten käyttämisestä on julkaistu 28.10.2014 säädöskokoelmassa (846/2014). Asetus tuli voimaan 29.10.2014.
Pääosa museoiden pääsymaksuista arvonlisäverottomia
Arvonlisävero tuli Suomessa voimaan vuonna 1994. Tuolloin pääosa museoista hakeutui ja myös jäi arvonlisäveron ulkopuolelle joko kokonaan tai osittain.
Museoviikko 2015 - Museot kestävän yhteisön ja ympäristön puolesta
Kansainvälinen museoneuvosto ICOM esittää vuoden 2015 Kansanvälisen museopäivän teemaksi 'Museums for a sustainable society'. Kansainvälistä museopäivää vietetään 18.5.2015.
Museokortti-järjestelmään liittymisen sopimukset museoille
Suomen museoliitto rakentaa ja organisoi Museokortti-järjestelmää. Suomen museoliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 22.10.2014 Museokortti-järjestelmään liittymisen yleiset sopimusehdot.
Palautetta Mennään museoon -viikolta 7.-10.10.2014
Mennään museoon -viikkoa vietettiin tänä vuonna 67 museossa. Viikon aikana useat museot järjestivät opastuksia, työpajoja ja muita erityisesti koululaisille suunnattuja tapahtumia. Viikon erityisteemana oli museot ja mediakasvatus.
OKM:n hallinnonalan valtakunnallisten ESR-toimenpidekokonaisuuksien haku
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallistenESR-toimenpidekokonaisuuksien haku on käynnistynyt. Haku päättyy 8.12.2014.
Museon kokoelmien arvottamisen kuusi askelta
Alankomaiden Cultural Heritage Agency on kehittänyt kuuden kohdan menetelmän museoiden kokoelmien arvioimiseksi ja arvottamiseksi. Assessing Museum Collections. Collection valuation in six steps on käytännönläheinen opas museoesineiden ja kokoelmien erilaisten arvojen määrittämiseen. Opas on suunnattu jokaiselle kokoelmatyön parissa työskentelevälle.
Museopalkintojen hakuilmoitus 2015
Suomen museoliitto ja ICOM Suomen komitea jakavat vuosittain kaksi museoalan tunnustuspalkintoa: Vuoden museo -palkinnon ja vuorovuosin jaettavan Vuoden museojulkaisu- ja Vuoden museoviestintäteko -palkinnon. Lisäksi palkintolautakunta voi halutessaan jakaa Vuoden erikoispalkinnon.
Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus 2014.
Ministeriöiden tulevaisuuskatsaukset julkistettiin Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan, valtioneuvoston kanslian järjestämässä Uudistuva Suomi -keskustelutilaisuudessa 3.10.2014.
Aika päivittää Museoliiton Näyttelykalenteri!
Suomen museoliitto ylläpitää Näyttelykalenteria jäsenmuseoidensa ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista osoitteessa www.museot.fi/nayttelykalenteri. Vuosittain kalenterista löytyy satoja näyttelyitä. Näyttelykalenterin perusteella kootaan myös Museo-lehdessä julkaistavat näyttelytiedot.
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus museoiden työllisyyttä edistäviin hankkeisiin
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi erityisavustuksen teattereiden, orkestereiden ja museoiden työllisyyttä edistäviin hankkeisiin. Hakuaikaa on lokakuun loppuun.
Mennään museoon 7.-10.10.2014!
Koululaisten ja opiskelijoiden museoviikkoa vietetään kuudetta kertaa 7.-10.10. Viikkoon osallistuu yli 50 museota eri paikkakunnilta. Tänä vuonna viikon erikoisteemana on mediakasvatus.
Museobarometri 2014
Suomen museoliitto teki syksyllä 2014 museobarometrin, jolla kartoitettiin jäsenmuseoiden odotuksia talouden ja toiminnan suhteen vuosille 2015-2016.
Museot mukana kirjamessuilla
Syksy tuo tullessaan myös vuosittaiset kirjamessut! Lokakuussa kirjallisuuden ystäviä hemmotellaan sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla. Museoväen iloksi näiden kirjallisuuden kulttuuritapahtumien näytteilleasettajien joukossa on mukana myös museoita.
Rakennerahastojen uusi ohjelmakausi käynnistynyt
Rakennerahastojen uusi ohjelmakausi on käynnistynyt ja
ensimmäiset hankehaut ovat käynnissä. Ohjelmakauden tavoitteita ja
toimenpiteitä kuvataan ohjelma-asiakirjassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020.
Ilmoitustilaa tarjolla MuseoTalvi-lehteen
Nyt on aika varata ilmoitustilaa MuseoTalvi-lehdestä, joka ilmestyy 21.11.2014. Lehden teemana on osallistava museo.
Kysyttävää Museokortista? Osallistu webinaariin!
Suomen
museoliiton hallitus päätti 12.9.2014 pitämässään kokouksessa perustaa
Museokortti-järjestelmän ja siirtyä Museokortin suunnittelusta toteutusvaiheeseen.
Museoliitto järjestää kaksi webinaaria, joissa keskustellaan
Museokortista museoalan kesken.
Janne Vilkunan merkkipäivän kunniaksi perustettu juhlasivusto
Jyväskylän yliopiston museologian professori, yliopiston tiedemuseon johtaja Janne Vilkuna täytti 8.8.2014 60 vuotta.
Museot mukana Suomi 100 -juhlissa teemalla Yhteinen perintömme
Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta vuonna
2017. Juhlavuoden pääteemaksi on valittu Yhdessä. Myös museot osallistuvat
näkyvästi juhlintaan.
Budjettiesitys ei lupaa hyvää museoille
Valtioneuvoston 15.9.2014 julkaisema budjettiesitys kiristää
museoiden taloutta entisestään. Valtionvarainministeriön
aiemmin julkistama ehdotus oli museoiden näkökulmasta hiukan lupaavampi. Nyt museoiden
perusrahoituksen leikkauksia on kuitenkin lisätty reilulla puolella miljoonalla
eurolla.
Museo 2015 -hankkeessa uusi suunnittelija
FM Sampsa Heinonen on aloittanut suunnittelijana Museo 2015 -hankkeessa.
Kiinteistömenot ja ilmaisten kävijöiden määrä kasvussa
Museoviraston viime viikolla julkaisema Museotilasto 2013 nostaa esiin monia huolestuttavia piirteitä museoiden kehityksessä, mutta myös muutamia positiivisia signaaleja.
Yhdellä Museokortilla kaikkiin Suomen museoihin jo ensi vuonna
Hollannissa myydään miljoona Museokorttia vuodessa. Suomen museot ottavat käyttöön valtakunnallisen Museokortin — yhteisen pääsylipun — vuonna 2015.
Seppo Honkanen opintovapaalle, viestintäpäällikön tehtäviä hoitaa Tuuli Rajavuori
Ylen Elävän arkiston sisältöjä voi nyt käyttää museoiden verkkosivuilla
Museot pääsevät hyödyntämään Ylen arkistosisältöjä omilla sivuillaan.
Hae European Museum Academyn museopalkintoja!
European Museum Academyn (EMA) vuoden 2015 Micheletti -palkinto sekä The Children in Museums -palkinto ovat nyt haettavissa. Osallistu rohkeasti eurooppalaiseen museokilpailuun!
Vielä ehtii ilmoittautua Mennään museoon -viikolle!
Mennään museoon -viikkoa vietetään kuudetta kertaa
7.-10.10.2014. Tänä vuonna viikon erityisteemana on mediakasvatus. Teema
liittyy Museoliiton koordinoimaan Linkki
- museot mediakasvattajiksi -hankkeeseen. Museot voivat ottaa teeman
huomioon viikon ohjelmassa, mutta osallistua voi hyvin myös toiminnalla, joka
ei liity mediakasvatukseen.
Opetushallituksen uusi ohjeistus mahdollistaa entistä useamman koulun museoretken
Opetushallitus
ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto ovat uudistaneet ohjeistustaan markkinoinnista
ja sponsoroinnista kouluissa ja oppilaitoksissa. Päivitetyt ohjeet koskevat myös
yhteistyötä järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Ohjeistuksessa tarkennetaan myös,
miten kouluretkiin mahdollisesti tarvittavat varat kerätään.
Museoliitossa uusi yhteistyökoordinaattori
Museoliiton yhteistyökoordinaattoriksi on valittu FM,
ylioppilasmerkonomi Larissa Raudas.
Valtionosuuksiin esitetään huomattavaa leikkausta
Valtionvarainministeriö leikkaa museoiden perusrahoitusta
Oman edun tavoittelu heikentää yhteistä tulosta
Oman edun tavoittelu heikentää yhteistä tulosta
Syyskuun ICOM:n kansainvälisen näyttelyvaihtokomitean konferenssin puhujat julkaistu
Museot.fi uudistus myös kuuluu
Uudistuneet Museot.fi -sivut avattiin 23.6.2014.
Säästöt vievät museoita ahdinkoon Englannissa
Museoiden julkinen rahoitus Englannissa on vähentynyt. Leikkaukset kohdentuvat erityisesti henkilöstön ja muun toiminnan kehittämiseen.
Museoiden kävijämäärä kasvaa edelleen
Museo 2015 -hanke etenee
Museo2015 -hanke tapasi äskettäin valitun järjestelmätoimittajansa zetcomin kesäkuun alussa Helsingissä. Pilottipäivät polkaisivat vihdoin käyntiin hankkeen uuden vaiheen. Nyt hankkeessa keskitytään uuden kokoelmahallintajärjestelmän pilotointiin ja lopulta käyttöönottoon. Hankkeessa suunnitellaan modernia
järjestelmää, jolla suomalaiset museot pitävät kokoelmansa
järjestyksessä ja hallinnoivat kohteille tehtäviä toimenpiteitä.
Ensimmäiset Museoalan johtajakoulutusohjelman suorittaneet valmistuivat
Management Institute of Finland, MIF ja
Suomen museoliitto järjestivät kaksi vuotta kestäneen museoalan johtajille
suunnatun koulutusohjelman. Ensimmäinen 23 opiskelijan vuosikurssi valmistui
juhannusviikolla. Yritysjohtamisen
erikoisammattitutkintoon (YJEAT) johtavien opintojen tavoitteena on
kehittää omaa johtajuutta ja museon toimintatapoja.
Museoiden mediakasvatusta kehitetään syksyn työpajoissa
Linkki - museot
mediakasvattajiksi -hanke ja MobiiliMetkaa Museossa - iloa ja oppimista
mediavälineiden avulla -hanke yhdistävät voimansa syksyn työpajoissa. Luvassa
on kolme kaksipäiväistä kokonaisuutta Helsingissä, Jyväskylässä ja
Rovaniemellä.
Tervetuloa ostoksille Museoliiton uudistettuun verkkokauppaan!
Museoliiton myyntituotteiden verkkokauppa on uudistunut. Osa tuotteista on myös saanut uuden, edullisemman hinnan.
Muistathan Mennään museoon! -viikon
Koululaisten ja opiskelijoiden Mennään museoon -viikkoa
vietetään kuudetta kertaa 7.-10.10.2014. Tervetuloa mukaan ideoimaan ohjelmaa!
Kerro näkemyksesi kulttuuriperinnöstä!
Suomi valmistelee parhaillaan Faron sopimuksen ratifiointia.
Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä käsittelevä sopimus
korostaa kansalaisten oikeuksia monimuotoiseen kulttuuriperintöön
arkielämässä ja velvollisuuksia siitä huolehtimiseen. Museovirasto ja Suomen Kotiseutuliitto keräävät kansalaisten näkemyksiä sopimuksen valmistelua varten.
Museot innostuivat saksalaiskaupan kampanjasta: vastauksena grillaava museomaisteri
Uusi kulttuurimatkailustrategia julkaistu
Matkailun
edistämiskeskus on toimittanut kulttuurimatkailun kehittämisstrategian, joka ulottuu vuoteen 2018. Sen laatimiseen on osallistunut
laaja asiantuntijapiiri sekä kulttuurin että matkailun sektoreilta.
Kokemuksia Museoviikolta
Museoviikkoa
vietettiin 91 museossa 12.-18.5.2014.
Museoviikon, Museoiden yön ja Kansainvälisen museopäivän tarkoituksena
on tavoittaa uusia kävijöitä ja kehittää paikallistunnetta. Tänä vuonna museoiden yö oli lauantaina 17.5. ja Kansainvälinen
museopäivä 18.5. osui sunnuntaille. Sopivat päivät innostivat museoyleisön liikkeelle. ICOMin teema museopäivälle oli Museum
collections make connections. Suomessa teemana oli Kokoelmien ihmeet.
Guggenheim Helsinki -museon arkkitehtuurikilpailu käynnistyi
Museokortille vahva kannatus Museoliiton vuosikokouksessa
Suomen
museoliiton 91. vuosikokous järjestettiin 22.5.2014 Savonlinnasalissa.
Kokouksessa Museoliiton hallitus esitteli Museokortti-hankkeen, jonka kannatuksesta järjestettiin suuntaa-antava äänestys.
Tutkimukset: Jos käyt museossa, elät onnellisempana pidempään
Tutkimusten mukaan kulttuuriharrastukset antavat enemmän lisävuosia elämään kuin liikunta. Lisäksi kulttuuriaktiivien elinvuodet ovat onnellisempia. "Kolesterolin alentamiseen satsataan valtavasti, vaikka kulttuuriharrastuksilla olisi yhtä suuri vaikutus terveyteen", pohtii neurologian dosentti Markku T. Hyyppä.
Tule mukaan järjestämään Mennään museoon -viikkoa!
Koululaisten ja opiskelijoiden Museoviikko järjestetään tänä
vuonna 7.-10.10.2014. Tänä vuonna viikon erityisteemana on mediakasvatus. Teema liittyy Museoliiton koordinoimaan Linkki - museot mediakasvattajiksi -hankkeeseen. Museot voivat ottaa teeman huomioon viikon ohjelmassa, mutta osallistua voi hyvin myös toiminnalla, joka ei liity mediakasvatukseen.
I Love Museums -tuoteperhe laajenee korvakuulokkeilla
Museoliitto laajentaa suosittujen I Love Museums -tuotteiden valikoimaa. Uusin museokauppatuote on korvakuulokkeet ääniopasteiden ja muiden äänitteiden kuunteluun.
Forssan museosta Vuoden museo — museoiden parhaimmistoa palkittiin Museogaalassa
Vuoden museo -palkinnot jaettiin
ensimmäistä kertaa. Palkinnot ojensi voittajille valtioneuvos Riitta Uosukainen
Olavinlinnan Museogaalassa.
Museoliiton mitalit jaettiin Etelä-Savon museotoiminnan puolesta toimineille
Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt Kauko Räsäsen
suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotisjuhlamitalin kuudelle
henkilöille tai yhteisölle museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä
museoalalla saavutetuista ansioista. Mitalit luovutettiin
Valtakunnallisilla museopäivillä Savonlinnassa 21.5.2014.
Valtakunnalliset museopäivät kokoavat museoalan ammattilaiset Savonlinnaan
NEMO:n konferenssijulkaisu käsittelee museoita digitaalisessa maailmassa
NEMO:n vuosikonferenssin 2013 esitelmät on koottu
verkkojulkaisuun, jonka teemana on ajankohtaisia teemasta digitaalistuvassa
maailmassa. Esiin otettiin myös museoiden rooli aktiivisen kansalaisuuden
kehittämisessä. Lisäksi raportissa luodaan katsaus EU:n kulttuuristrategiaan.
HY:n uusi museologian yliopistonlehtori esittäytyy
Helsingin yliopiston museologian oppiaineen
yliopistonlehtorina on aloittanut huhtikuun alussa tohtori Suzie Thomas. Hän
vieraili Museoliitossa kertomassa museologian opetuksesta ja suunnitelmista sen
kehittämiseksi.
Museoviikkoa vietetään 80 museossa 12.-18. toukokuuta
Museoviikkoa vietetään ainakin 80 museossa ympäri Suomen 12.—18. toukokuuta. Museoiden yö on lauantaina 17. toukokuuta ja kansainvälinen museopäivä sunnuntaina 18. toukokuuta.
Opaskirja museoiden ja luovien alojen yritysten yhteistyöhön
Pohjois-Irlannin museoneuvosto on
julkaissut opaskirjasia, jossa kannustetaan museoita yhteistyöhön luovan alan
yrittäjien kanssa.
Muutoksia Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hanketiimissä
Museoliiton ja Matkailun edistämiskeskuksen
yhteisessä Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa on aloittanut uusi
työntekijä hankeassistentti Salla Hänninen. Projektikoordinaattorina Leena Tornbergin sijaisena työskentelee
Elina Björkqvist.
Vuoden museo palkitaan Olavinlinnassa järjestettävässä Museogaalassa
Vuoden museo -kiertopalkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen pronssinen Esko-veistos.
Sirkushevoset sairastaa -hanke on vuoden museopedagoginen teko 2014
Suomen museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on myöntänyt Vuoden
museopedagoginen teko -palkinnon Sirkushevoset sairastaa - Pedagoginen
konservointihanke -projektille. Sirkushevoset sairastaa on Keravan
taidemuseon ja Metropolia Ammattikorkeakoulun esinekonservointilinjan
pedagoginen hanke julkisten veistosten konservoinnista. Hankkeen
yhteistyökumppanina toimii Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen
kaupunkiympäristöyksikkö.
Kannustavuusmittariston käyttöönotto siirtyy
Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus, jonka mukaan osa museoiden valtionosuuksista maksetaan
kannustavuusmittariston tuloksen perusteella, siirtyy vähintään vuodella eteenpäin. Ministeriö
jatkaa mittariston valmistelua saadun palautteen ja koetulosten perusteella.
TrendsWatch kertoo museomaailman tulevaisuuden trendit
Center for the Future of Museums on julkaissut vuosittaisen katsauksen museomaailman
tulevaisuuteen. Vuonna 2014 trendejä ovat sosiaalinen yrittäjyys, moniaistiset kokemukset, big data, yksityisyys, sharing economy eli "jakamistalous" sekä
robotit.
Vuoden museo -kiertopalkinnoksi Pekka Kauhasen veistos Esko
Suomen museoliiton ja ICOM Suomen komitean Vuoden museo
-palkinto myönnetään ensimmäisen kerran Museopäivillä Savonlinnassa. Palkinnon
jakaa valtioneuvos Riitta Uosukainen.
Mobius-ohjelman osallistujat valmiina liikkumaan
MOBIUS-liikkuvuusohjelman ensimmäiset
osallistujat kokoontuivat Museoliittoon valmistautumaan pian alkavia
vaihtojaksoja varten.
Museoviikon teemana on kokoelmien ihmeet
Museoviikkoa vietetään 12.-18.5.2014. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan! Museot voivat esimerkiksi tarjota ilmaisen sisäänpääsyyn tai Kokoelmien ihmeet -teemaan liittyviä tapahtumia.
Ensimmäiset viestinnän koulutuspolun opiskelijat valmistuivat
Museoliiton ensimmäinen koulutuspolku järjestettiin viestinnän
teemalla. Koulutuspolkuun kuului viisi erillisistä moduulia noin
vuoden aikana. Opintopolkuja suunnitellaan myös tuleville vuosille ja niiden kehittämiseksi palautetta kerättiin kokonaisuuden suorittaneilta.
Laskuri paljastaa, kauanko Museopäivien alkamista pitää vielä odottaa
Taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin piti vaivata laskupäätään selvittääkseen kauanko Museopäivien alkamista pitää vielä odottaa. ATK:ta hyödyntävä elektronisten sähköaivojen laskelma paljastaa jäljellä olevan odotusajan pituuden.
Muista päivittää näyttelykalenteri!
Suomen museoliitto ylläpitää näyttelykalenteria jäsenmuseoidensa
ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista osoitteessa www.museot.fi/nayttelykalenteri
Kesänäyttelyiden ja -tapahtumien lähestyessä aiemmin syötettyjä tietoja kannattaa tarkentaa,
lisätä ja päivittää.
OKM: Saavutettavuus ja moninaisuus otettava huomioon taide- ja kulttuuripalveluissa
Opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -työryhmä esittää loppuraportissaan kaikkiaan 56 toimenpidettä oman kielen ja kulttuurin ylläpitämisen ja kehittämisen sekä taiteen ja kulttuurin
saavutettavuuden ja moninaisuuden edistämiseksi.
Veikkauksen edunvälittäjät: Hyviä päätöksiä kehysriihessä
Veikkauksen edunvälittäjäverkoston puheenjohtaja Olli Joensuu
kiittää hallitusta veikkausvoittovaroja koskevista viisaista
kehysriihipäätöksistä. "Veronkorotukset eivät onneksi kohdistuneet
arpajaisveroon. Valtion kassaan menee jo tällä hetkellä liian suuri
määrä Veikkauksen tuotosta arpajaisveron muodossa. Suomalainen
rahapelimalli on juuri sen vuoksi kansalaisten kannattama ja laajasti
hyväksymä, että pelieurot kulkeutuvat edunvälittäjien kautta hyviin
kohteisiin."
Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tukimus on käännetty englanniksi
Economic impact of museums -julkaisua voi selata näppäränä näköisversiona tai ladata sen omalle koneelle pdf-versiona. Se sopii kansainväliseen levitykseen.
Kuinka museot voivat osallistua eurooppalaiseen aikuiskoulutusyhteistyöhön?
ERASMUS+ Aikuiskoulutus tarjoaa museoille mahdollisuuksia kansainvälistymiseen liikkuvuuksien ja kumppanuushankkeiden kautta.
Varaa ilmoitustilaa MuseoKesä-lehden näyttelyliitteeseen!
Kutsumme kaikkia Suomen museoliiton jäsenmuseoita
ilmoittamaan näyttelyistään ja tapahtumistaan MuseoKesä-lehden
näyttelyliitteeseen 25.3.2014 mennessä.
Museoihmeistä pääsee nyt kertomaan — ohjeet
Museoille on tarjolla helppo mahdollisuus kertoa poikkeuksellisista esineistään tai museoon liittyvistä jännittävistä tarinoista.
Kulttuuriorganisaatiot: Museot vapautettava kiinteistöverosta ja julkisten kiinteistöyhtiöiden tuottotavoitteista
Kiinteistömenojen kasvu kurjistaa yleishyödyllisten organisaatioiden toimintaedellytyksiä. Menoja ei saa lisätä hallinnollisilla päätöksillä, vaatii Veikkauksen edunvälittäjät -verkosto.
Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa uusi työntekijä
Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeen hankeassistentiksi on valittu FM Elina Björkqvist.
Museoviikko 2014: Kokoelmien ihmeet
Museoviikkoa vietetään 12.-18. toukokuuta. Teemana on Kokoelmien
ihmeet. Kokoelmien ihmeet voivat olla ICOMin kansainvälisen teeman
mukaisesti yhdistäviä. Ne voivat myös innostaa tarinan kertomiseen ja kokemuksien
jakamiseen. Tule mukaan järjestämään Museoviikon ohjelmaa!
Pienryhmäkoulutuksissa tutustutaan Seinätön museo -opasteisiin
Koskaan aikaisemmin museot eivät ole päässeet yhtä lähelle kävijöitä — heidän taskuihinsa. Seinätön museo -opasteet toimivat kaikilla älypuhelimilla ja tableteilla ilman erillisten sovellusten lataamista.
Uusi tutkimus: Hyvinvointia kulttuuri- ja liikuntapalveluista
Kulttuuri-
ja liikuntapalvelut koetaan tärkeiksi, ne ovat haluttuja ja niitä
käytetään runsaasti. Palvelujen arvioidaan ylläpitävän ja edistävän
kansalaisten kaikinpuolista hyvinvointia ja ehkäisevän sosiaalisia
ongelmia. Niiden keskittäminen, rajalliset käyttöajat sekä hintojen
korotukset heikentävät kuitenkin palvelujen laajapohjaista käyttöä, todetaan
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa, jonka rahoitti Kunnallisalan
kehittämissäätiö.
Museoiden luettelointiohje julkaistu
Museoiden luettelointiohjeen noudattaminen edistää kokoelmien saavutettavuutta, näkyvyyttä ja käytettävyyttä. Se myös auttaa tietojen siirtämistä Finna-palveluun.
Hae museo- ja taidealan MOBIUS-liikkuvuusohjelmaan New Yorkiin!
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti ja Suomen Lontoon instituutti
ovat aloittaneet kolmivuotisen taide-, museo- ja arkistoalan
ammattilaisille kohdennetun liikkuvuusohjelman. MOBIUS-ohjelma
mahdollistaa suomalaisille asiantuntijoille työskentelyjaksoja
yhdysvaltalaisissa, brittiläisissä ja irlantilaisissa instituutiossa, ja
vastaavasti ulkomaisille asiantuntijoille mahdollisuuden vierailla
suomalaisissa museoissa ja muissa taideorganisaatioissa.
Suomalaista rahapelimonopolia vahvistetaan
Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kokouksessaan
tiistaina 25. helmikuuta toimenpiteitä rahapelimonopolin
vahvistamiseksi. Tarkoituksena on turvata suomalaisille laillisille rahapeliyhtiöille mahdollisuudet kehittää vastuullisesti toimintaansa, jotta niiden
pelitarjonta uudistuu ja pysyy kiinnostavana voimakkaasti muuttuvassa ja
digitalisoituvassa toimintaympäristössä.
Miljoona euroa kulttuuriperinnön digitointihankkeisiin
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt miljoonaa euroa kulttuuriperinnön
digitointihankkeisiin, jotka työllistävät nuoria. Hankkeissa digitoidaan kulttuuriperintöaineistoja
ja tuodaan niitä saataville kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteisen Finna-asiakasliittymän
kautta.
Ensimmäiset MOBIUS-hankkeen osallistujat lähdössä vaihtoon
Ensimmäiset osallistujat Suomen Lontoon instituutin ja Suomen New
Yorkin kulttuuri-instituutin organisoimaan museo-, arkisto- ja taidealan
ammattilaisten kansainväliseen liikkuvuushankkeeseen on valittu. MOBIUS
- Fellowship for Visual Arts, Museums and Archives Professionals on
kolmivuotinen hanke, joka edistää suomalaisten taidealan ja
muistiorganisaatioiden ammattilaisten liikkuvuutta.
Museoiden julkaisuvaihtolistoja päivitetty
Museoliiton jäsenmuseot voivat liittyä julkaisuvaihtorenkaisiin, joihin kuuluvat museot ovat sitoutuneet toimittamaan
julkaisunsa vaihtokappaleina toisilleen. Listoja on päivitetty, joten toivomme julkaisuvaihtoon osallistuvia museoita tulostamaan uudet postituslistat.
Ehdotus lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi valmistunut
Vuosille 2014-2018 laaditun lastenkulttuuripoliittisen ohjelman
tavoitteena on saada taide ja kulttuuri nykyistä tasavertaisemmin lasten
ulottuville,
omaksuttavaksi ja osallistuttavaksi.
I love museums -tuotteet museokauppoihin
Varmista, että miljoona uutta asiakasta löytävät museokaupastanne
sopivan I love Museums -tuotteen, jolla voi tunnustaa rakkautensa
museoihin.
Sagalundin museosta lastenkulttuurikeskus
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt yhteensä 1 308 000 euroa avustuksia
15 lastenkulttuurikeskukselle ympäri Suomea. Avustusta myönnettiin myös Sagalundin museolle.
Museo 2015 -hankkeen uusi projektipäällikkö
Museo 2015 -hankkeen projektipäälliköksi on valittu FM,
konservaattori (AMK) Eero Ehanti.
Kulttuuriorganisaatiot kriittisiä kannustavuusmittaristolle
Noin 100 museon, teatterin ja orkesterin edustajaa kokoontui opetus- ja kulttuuriministeriöön 12.2.2014 kuulemistilaisuuteen, jossa OKM
valtiosihteeri Jarmo Lindénin johdolla halusi palautetta tekeillä olevasta
valtionosuusuudistuksesta. Kulttuuriorganisaatiot olivat tyytyväisiä
valmistelun avoimuuteen, mutta valmistelun tulosta arvioitiin erittäin
kriittisesti.
Propagandaprojektin voittoon kiri Aineen taidemuseo, Sinebrychoffille hopeaa
Kannustavuusmittaristokokeilun tulokset julkaistu
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut ensimmäiset
tulokset suunnitteilla olevan kannustavuusmittariston toiminnasta ja
vaikutuksista museoiden valtionosuuteen.
Työsuojelurahaston hanke-esittelyt: taiteesta työhyvinvointia
Nykytaidetta vanhuspalvelun kotihoidon
työntekijöille, improvisaatioteatterikoulutusta organisaation kehittäjille ja
työelämätutkimukseen pohjautuva teatteriesitys. Miten taidetta voidaan
hyödyntää työhyvinvoinnin lisäämisessä?
Seinätön museo 2.0 -mobiiliopasteet pian tarjolla kaikille jäsenmuseoillemme
Museot pääsevät pian rakentamaan helppokäyttöisiä, edullisia mobiiliopasteita, jotka toimivat kaikilla älypuhelimilla käyttöjärjestelmästä riippumatta.
Raati valitsi neljä museota jatkoon tavoittelemaan Vuoden museo -palkintoa
Raati valitsi neljä museota jatkoon tavoittelemaan Vuoden museo -palkintoa
Uusia museoita tekijänoikeuden rajoituksen piiriin
Valtioneuvostossa on hyväksytty
tekijänoikeusasetuksen muutos, jolla tekijänoikeuden rajoitus laajennettiin
kattamaan myös yliopistojen museot, valtionosuuden edellytykset täyttävät
museot sekä uusi Kansallisgalleria.
Luova Eurooppa -ohjelman lanseeraus ja hakemustyöpajat
EU:n Luova Eurooppa
-ohjelman lanseeraustilaisuus keräsi lähes 300 osallistujaa Mediakeskus Lumeen.
Vuoteen 2020 saakka kestävä Luova Eurooppa yhdistää entiset Kulttuuri- ja
Media-ohjelmat. Museoalalle olennainen Kulttuuri-alaohjelma kuitenkin tunnetaan
edelleen tutulla nimellään ja neuvontaa antavana viranomaisena jatkaa CIMOssa
toimiva yhteyspiste.
Taloudellinen vaikuttavuus -tutkimus saatavilla myös painettuna
Museoiden positiiviset talousvaikutukset ovat saaneet kiitettävän paljon huomiota Vaasan yliopiston tutkimuksen ansiosta. Tutkimusraportteja saa nyt myös laadukkaasti painettuina 63-sivuisina paperiversioina.
Linkki - museot mediakasvattajiksi -hanke käynnistynyt
Suomen museoliitto toteuttaa yhdessä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kanssa museoihin ja mediakasvatukseen liittyvän, kaksivuotisen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen.
Iso-Britannian kulttuurirahoitus keskittyy Lontooseen
Museums Journalin joulukuun 2013 numerossa tutkitaan
yhteiskunnan maksamien kulttuuriavustusten jakautumista Lontoon ja maan muiden
alueiden välillä.
Uusi museoiden luettelointiohje tutuksi -koulutukset
Museoiden luettelointiohje on museoiden yhteinen
luettelointityökalu ja se soveltuu erilaisten aineistojen luettelointiin
kaikissa museoissa. Luettelointiohje julkaistaan 27.2.2014. Museo 2015 -hanke järjestää yhteistyössä Museoliiton kanssa vuoden 2014
aikana maksuttomia koulutuksia, joissa opastetaan uuden luettelointiohjeen
käyttöönotossa.