JÄSENILLE
 

Viestintäpalvelut

Viestintäpalveluillaan Suomen museoliitto rakentaa ja vahvistaa museoalan brändiä, parantaa jäsentensä tunnettuutta, tuo esille uusimman tiedon museoiden toimintaa koskevista asioista ja nostaa julkiseen keskusteluun museoalan edunvalvonnan kannalta tärkeitä kysymyksiä. Suomen museoliiton viestinnän kohderyhmiä ovat jäsenmuseot ja museoalan edustajat sekä museoiden toimintaympäristön sidosryhmät ja museoiden asiakkaat. 

Museo-lehti 

Museo-lehti tarjoaa lukijoilleen näkymiä museoiden kulissien takaa, kertoo uutuuksista, kansainvälisistä virtauksista ja tärkeistä keskustelunaiheista museokentällä. Museo-lehti on museoalan ainoa yleisaikakauslehti Suomessa. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jokaisessa lehdessä paneudutaan syvemmin johonkin ajankohtaiseen teemaan, tutustutaan näyttelyihin, taiteilijoihin sekä museoiden työntekijöihin. 

Museo-lehti on jäsenien ja jäsenmuseoiden työntekijöiden luettavissa digitaalisessa muodossa Lehtiluukku.fi -palvelussa. Jokaisella jäsenellä ja jäsenmuseon työntekijällä on mahdollisuus saada henkilökohtainen tilaajatunnus, joka aktivoidaan Lehtiluukku.fi -palvelussa ensimmäsellä sisäänkirjautumiskerralla. Tilin aktivoinnin jälkeen määritetään käyttäjätunnus ja salasana, joiden avulla omalle käyttäjätilille pääsee kirjautumaan sisään jatkossa.

Saadessasi käyttöösi tilaajatunnuksen Lehtiluukku.fi-palveluun, toimi ohjeen mukaisesti seuraavasti: 

1. Mene sivulle https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/museo/
2. Valitse "Aktivoi tilaajatunnus"
3. Kirjoita saamasi tilaajatunnus ja aktivoi tilisi
4. Luo itsellesi käyttäjätunnus. Käyttäjätunnuksena tulee käyttää sähköpostiosoitetta. Salasana tulee sähköpostiisi, kun olet luonut käyttäjätunnuksen.

Henkilökohtainen tili on aktiivinen niin kauan kuin työntekijä on minkä tahansa Suomen museoliiton jäsenmuseon palveluksessa. Lisätietoa Museo-lehden digilehden lukuoikeuksista ja tilaajatunnuksista saat sähköpostilla järjestökoordinaattori Kirsti Ruissalolta kirsti.ruissalo(a)museoliitto.fi.

Museo voi tilata lehden lisäkappaleita jäsenhinnalla ja lehteä voi ottaa irtomyyntiin museoon. 

Museot, toimittajat että yleisö voivat antaa juttuvinkkejä ja -ideoita tuleviin Museo-lehden numeroihin juttuvinkkipalvelun kautta. Lisätietoja ja lehtien teemat: https://www.museoliitto.fi/juttuvinkit  


Julius-uutiskirje 

Julius-uutiskirjeessä julkaistaan tietoa museoalan koulutuksesta, työpaikoista, apurahoista ja muista ajankohtaisista asioista. Julius-uutiskirje ilmestyy 1–2 kertaa kuukaudessa. Uutiskirjeen ovat oikeutettuja tilaamaan Suomen museoliiton jäsenmuseoissa työskentelevät henkilöt työsähköpostiosoitteisiinsa. 

Uutiskirjeen ja Museo-lehden tilaamiseen liittyviin kysymyksiin vastaa järjestökoordinaattori Kirsti Ruissalo kirsti.ruissalo(a)museoliitto.fi.

Muut tiedotuskanavat ja kampanjat 


Museoliitto.fi -sivusto

Museoliitto.fi -sivuston kautta Suomen museoliitto välittää jäsenilleen tietoa toiminnastaan, koulutuksesta, haettavasta rahoituksesta, projekteista sekä alan yleisistä kysymyksistä ja avoimista työpaikoista. Museoliiton verkkosivut löytyvät osoitteesta https://www.museoliitto.fi

Museoliiton sometilit

Suomen museoliitto toimii aktiivisesti ja keskustelevasti Facebookissa ja Twitterissä Museoliitto pitää yllä Facebookissa museoalan sisäisen keskustelun ryhmää. Lisäksi Museoliitolla on Youtube-kanava.

Museoposti-lista 

Museoposti-lista on museoammattilaisille ja muille museoalasta kiinnostuneille suunnattu sähköpostipalvelu, joka myös välittää tietoa museoalasta. Listalle voi lähettää esimerkiksi tietoja avoimista työpaikkoista, museoalan uutisia ja tiedusteluja. Näyttelyistä ja tapahtumista tiedottamiseen on perustettu Näyttelyposti-niminen lista. 

Lisätietoja postituslistoista: 

MuseoPro-verkkojulkaisu

MuseoPro on museoammattilaisille suunnattu verkkojulkaisu. Se tarjoaa tuoreita näkökulmia museokenttään, museotyöhön, alan kansainväliseen toimintaan ja museoiden edunvalvontaan. Julkaisu tarjoaa lukijalle sekä laajoja juttukokonaisuuksia että lyhyempiä museouutisia. Julkaisu on vapaasti luettavissa verkossa ja sitä päivitetään keskimäärin noin kerran viikossa.  MuseoProta voi lukea osoitteessa https://www.museopro.fi/fi/.

Kampanjat ja tapahtumat 

Museoliitto järjestää vuosittain erilaisia kampanjoita ja tapahtumia, jotka toteutetaan yhdessä jäsenmuseoiden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi MuseoviikkoPoliitikon museoharjoittelu -viikko ja Opi museossa -viikko