Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi arpajaislain muuttamisesta

Lausunto 20.5.2022
Asia: VN/6327/2022

Suomen museoliiton lausunto asiassa VN/6327/2022.

Suomen museoliitto kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta hallituksen esitykseksi arpajaislain muuttamisesta ja toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Suomen museoliitto ry kannattaa uutta rahoitusmallia, jossa koko OKM:n kulttuuribudjetti rahoitettaisiin vuoden 2024 alusta lukien menokehyksen sisältä yleiskatteellisista budjettivaroista. Tämä voi olettaa lisäävän kulttuurin rahoituksen ennakoitavuutta ja vakautta. 

Tärkeää on samalla kiinnittää huomiota kulttuuribudjetin tasoon. Hallitusohjelmassa on tavoitteeksi kirjattu kulttuuribudjetin nostaminen prosenttiin valtion budjetista. Mahdolliset rahoitusmallin muutoksesta tai muusta syystä johtuvat määrärahojen leikkaukset kohdistuvat helposti kehittämiseen tarkoitettuihin määrärahoihin. Tällaisia aiemmin veikkauksen tuotoista museoille myönnettyjä kehittämisavustuksia ovat olleet mm. museoiden innovaatiotoiminnan tukeminen ja kulttuuritilojen peruskorjaushankkeiden tuki. 

Jotta kulttuuriin ja museoihin tehdyt investoinnit saadaan tuottamaan hyötyä täysimääräisesti, tulee huolehtia rahoituksen riittävästä tasosta ja kulttuurialojen ja museoiden toiminnan säilymisestä elinvoimaisena ja kehittyvänä kokonaisuutena.

 

Helsingissä 20.5.2022 
Petra Havu
Toimitusjohtaja
Suomen museoliitto ry

 

Suomen museoliitto 23.5.2022

Siirry sivun alkuun