Museoliiton lausunto Valokuvat kotona -selvityksestä
Suomen museoliitto on antanut opetusministeriölle lausunnon
Valokuvat kotona -selvityksestä. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta
kiinnitti vuonna 2006 talousarviota käsitellessään huomiota yksityisten
lehtikuvaajien hallussa olevan kuva-aineiston säilymiseen ja esitti,
että valokuva-arkiston perustamistarve tulisi selvittää.
Opetusministeriö antoi Suomen valokuvataiteen museon selvitettäväksi
yksityisten lehtikuvaajien hallussa olevan kuva-aineiston arkiston
perustamistarpeen. Suomen valokuvataiteen museon tutkija Jukka Kukkosen
ansiokkaan ja perusteellisen selvityksen kohderyhmäksi on otettu ne
freelancer-kuvaajat, joiden materiaalit ovat kansallisesti merkittäviä.
Kuvaajien ryhmittely luvussa kaksi on hyvä ja antaa kuvan siitä, mikä
ajanjakso on hyvin tallennettu ja mikä vähemmän hyvin.
Selvityksessä ei kuitenkaan määritellä valitun kohderyhmän
kriteereitä. Nyt kohderyhmässä on yli 650 valokuvaajaa. Kaikkien
tuotanto ei täyttäne kansallista merkittävyyttä tai edes
ainutkertaisuutta, eikä koko aineisto myöskään liene säilyttämisen
arvoinen.
On tärkeää, että Suomen valokuvataiteen museo, valtakunnallisena
erikoismuseona, nostaa esiin valtakunnallisen kuva-arkistopolitiikan
tarpeen. Se on jäänyt esityksistä huolimatta toteuttamatta.
Olettama on, että lähitulevaisuudessa museoille tarjotaan
vastaanotettavaksi lisääntyvässä määrin yksittäisiä ja yksityisiä
kokoelmia eivätkä museot pysty nykyisin resurssein tähän haasteeseen
vastaamaan. Valokuvat eivät kuitenkaan muodosta tässä suhteessa
poikkeusta. Tilanne on sama kaikkien aineistoryhmien osalta. Jossain
määrin siihen voidaan vaikuttaa kehittämällä keskinäistä työnjakoa,
täsmentämällä kokoelmapoliittisia ohjelmia ja harjoittamalla kriittistä
seulontaa.
Kukkosen selvityksessä todetaan, että hyvin laaja osa
kulttuuriperintöämme on suojattu erityisellä lainsäädännöllä. Tämä
antaa virheellisesti kuvan siitä, että valokuvat olisivat poikkeus
säännöstä. Pääosa kulttuuriperinnöstämme on suojelulainsäädännön
ulkopuolella.
Luvussa kolme tuodaan esiin museoalan yleinen haaste siitä, että
tallennettavaa materiaalia on enemmän kuin sitä voidaan ottaa vastaan.
Tärkeää olisi ollut pohtia tässä yhteydessä myös tallennuksen
kriteerejä tarkemmin. Resurssit eivät missään tapauksessa riitä kaiken
tallentamiseen, joten olisi päätettävä mistä voidaan luopua. Onko
olemassa olevissa kokoelmissa jotain sellaista, joka voidaan poistaa ja
millä kriteereillä tallennettava materiaali seulotaan.
Toteamus siitä, että yhä useammalle arkistokokonaisuudelle ei löydy
sijaa julkisella rahoituksella toimivien arkistojen piirissä, pitää
varmasti paikkansa. Resurssien näkökulmasta on tärkeää, että julkisen
rahoituksen rinnalle löydetään myös muita rahoittajia. Valokuva-alan ja
mediatalojen omaa vastuuta alansa perinteen tallentamisesta, myös
resursoinnin osalta, tulisi korostaa.
Loppupäätelmissä ehdotetaan keskeisenä keinona lainsäädäntöä
valokuva-arkistojen säilymisen parantamiseksi. Lainsäädännön
ulottaminen vain valokuva-aineistoon tuntuu melko järeältä
toimenpiteeltä. Kyse lienee kuitenkin lähinnä resurssipulasta, joka ei
välttämättä ratkea lainsäädännöllisin toimenpitein. Valokuvia sisältyy
jonkin verran arkistolain nojalla talletettavaan aineistoon.
Systemaattista fokusointia kuva-aineistoon ei arkistolaitoksen piirissä
kuitenkaan ole. Mikäli tarvetta viranomais- tai seremoniakuvien
systemaattisempaan tallentamiseen on, sitä voitaisiin ohjata
arkistosäännöillä ja toimintaohjeilla.
Hieman epäselväksi jää, miten ehdotetun valtakunnallisen säilytys-,
luettelointi-, digitointi- ja kuvapalveluyksikön tehtävä poikkeaisi
alan valtakunnallisen erikoismuseon ja Museoviraston tehtävistä.
Maakuntamuseot ovat luonnollinen tallennuspaikka
paikallishistorialliselle ja valtakunnalliset erikoismuseot oman
eritysalansa kuva-aineistolle. Museoilla on itsellään myös intressejä
oman kuvapalvelunsa kehittämiseen kunhan tekijänoikeudelliset ja
tekniset kysymykset saadaan ratkaistuksi. Lisäksi aineistojen
yhteiskäyttöisyyden suunnittelu ja toteutus on parhaillaan käynnissä
opetusministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen kautta,
jolloin tulevaisuudessa arkistojen sijainnilla ei ole merkitystä.
Kuva-arkistoalan valtakunnallisen kokoelmapolitiikan suunnittelu,
vastuualueista sopiminen ja aineistojen säilyttämisen priorisointi on
tärkeä pikaisesti toteuttaa. Siinä Suomen valokuvataiteen museon,
Museoviraston ja maakuntamuseoiden tulee tehdä aktiivista yhteistyötä.
Loppupäätelmissä esitettyjen tallennustyötä helpottavien
ohjeistojen, käsikirjan ja muiden työkalujen rakentaminen on
kannatettavaa. Samoin Suomen valokuvataiteen museon suunnittelema
Suomalaiset valokuvaajat -tietokannan päivitysjärjestelmä on hyvä
hanke, koska se mahdollistaa useamman tahon osallistumisen tietojen
tallennustyöhön.
Lisäresurssien hankkiminen verkostoitumalla on välttämätöntä.
Samalla saadaan vastuuta jaettua useammalle taholle. Rahoitus- ja
resurssikysymyksissä ei ole otettu kantaa siihen, tuleeko Suomen
valokuvataiteen museo tai Museovirasto tulevaisuudessa painottamaan
omia, jo olemassa olevia voimavarojaan tämän selvityksen
painopisteisiin.
Helsingissä 17.9.2008
Suomen museoliitto -
Finlands museiförbund ry
Heikki Talvitie, puheenjohtaja
Anja-Tuulikki Huovinen, pääsihteeri