Museoiden talouteen liittyvät kysymykset ovat aina tärkeitä, mutta viime aikoina valtion- ja kuntatalouden kiristyessä aihe ollut erityisen ajankohtainen. Kun rahoitus vähenee, ’good spirit’ on koetuksella. Vaikka museoiden tarjoamia kulttuuripalveluja tarvitaan ja arvostetaan, saattaa työn ilo kärsiä. Museotaloutta ja museoammattilaisia käsiteltiin Museoalan ammattiliiton 22.11. järjestämässä seminaarissa ’Rahat ja henki’.

Seminaarin avauspuheenvuorona opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen esitteli museoiden tärkeimmät rahoituskanavat. Niihin liittyviä lähitulevaisuuden isoja muutoksia ovat Valtion taidemuseon säätiöittäminen sekä Museoviraston ja Metsähallituksen kiinteistöjen siirtäminen Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Rahoituksen osalta uutta on valtionosuusjärjestelmään liittyvä kannustinlisä, joka kohdennetaan tietyt kriteerit täyttäville museoille.

Salosen mukaan viime aikoina museoiden talouteen on vaikuttanut muutokset toimintaympäristössä ja asiakkaiden odotuksissa. Myös museoiden uudistumiskyky, resursoinnin onnistuminen ja henkilöstön motivaation ja osaamisen ylläpitäminen on tärkeää. Salosen mukaan museoiden kannattaa säilyttää usko tulevaisuuteen, tarttua uusiin mahdollisuuksiin, erikoistua ja priorisoida.

Uusilla toimintamalleilla voidaan motivoida henkilökuntaa ja kohottaa museotyön arvostusta. Vaikuttavuutta pitää myös voida mitata. Kulttuuriperintö kannattaa nähdä voimavarana, jolla on alueellista vetovoimaa esimerkiksi osana maaseutu- ja ympäristöpolitiikkaa. Hyvänä esimerkkinä uusista toimintatavoista Salonen mainitsi Museoviraston julkaiseman Altistutaan asiakkaalle -oppaan.

Professori, kirjailija Juha Siltala otti puheenvuorossaan vahvasti kantaa museoiden merkityksen puolesta. Siltalan mukaan museoiden kilpailutilanne viihteen kanssa ei ole helppo, kun jopa perinteinen media on kadottanut ansaintalogiikkansa. Siltalan mukaan museot voivat kuitenkin edustaa pysyvää, matalan kynnyksen paikkaa, jossa voi hiljentyä. Museoilla on myös tulevaisuuden näkymiä: nykyajan nuoret eivät halua vain kuluttaa, vaan löytää iloa ja onnellisuutta yksinkertaisista asioista. Vaikka maailma vaatii entistä kovempaa taloudellista kilpailua ja näyttöä, suomalaiset haluavat myös toteuttaa itseään ja 58 % haluaa jättää maailmaan oman jalanjälkensä.

Nykypäivän työkulttuuriin Siltala ei suhtautunut yhtä valoisasti. Vuonna 2004 julkaistu Juha Siltalan teos ’Työelämän huonontumisen lyhyt historia’ on kirjoittajan mukaan vain kevyt johdanto teemoihin, joihin työelämän tutkijat ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota. Museoalalla työskennellään selvästi kutsumusalalla jo palkkatasonkin takia, mutta motivaatiota vie Siltalan mukaan myös museokentällä esimerkiksi muutokset, joita tarjoillaan nopeammin kuin niitä voidaan sulattaa, arvonannon kadottaminen ja putoamisen pelko. Kaikkea halutaan mitata, mikä Siltalan mukaan tuottaa lavastamistakin eli tuotetaan vain sitä, mitä mitataan. Vaikka työ motivoi, epävarmuus stressaa.

Tällä hetkellä sivistyksen on korvaamassa lyhyt temppukurssitus, joka tähtää vain yksittäisiin tehtäviin, eikä oman ammatin ulkopuolisen maailman analysointiin. Museot voisivat olla osa jo kansakoululaitokseen liittyvää perinnettä: museossa saadusta opetuksesta ei ole välitöntä mitattavaa hyötyä, vaan se tulee esiin vasta viiveellä. Museossa mieli voi laajentua, eikä vaikutus pääty museon oven sulkeutuessa. Museoissa voi mielen antaa vaeltaa vapaasti, mikä on myös ehdoton edellytys innovaatioiden syntymiselle. Nykypäivän multitaskingin sijaan museoiden uudeksi sloganiksi voisikin tulla ’monotasking’.

Seminaarin kolmantena puhujana kuultiin pastori, kirjailija Jaakko Heinimäkeä, jonka aiheena oli arvot, arki ja muutos. Heinimäen mukaan yrityksillä ja organisaatiolla on julkilausutut arvot, jotka usein mainitaan esimerkiksi organisaation verkkosivuilla. Oikeat arvot tulevat esiin käytännön ratkaisuissa ja ne jäävät jäljelle, jos niissä on ristiriitaa julkilausuttujen arvojen kanssa. Sekä omia henkilökohtaisia arvoja että organisaatioden arvoja voi kartoittaa tarkastelemalla tiliotetta: Mihin rahat käytetään?

Henkilökohtaiset ja organisaation arvot kohtaavat työpaikalla. Työssä viihtymistä voi helposti vähentää laittamalla ihmiset ja yksilöt kilpailemaan keskenään, jolloin onnistumisista ei tule yhteisiä, hoputtamalla ja kyttäämällä, tekemällä suosikkijärjestelmiä sekä antamalla vastuuta, johon ei kuitenkaan sisälly vapautta tehdä asioita työntekijän parhaaksi katsomalla tavalla.

Heinimäen mukaan yksi nykypäivän tärkeitä työyhteisöön liittyvä sanoja on ’muutos’. Muutos itsessään ei ole arvokasta, vaan se saa arvonsa siitä, että muutos korjaa jotakin. Muutokset tuntuvat hankalilta, jos ne eivät tunnu tarpeellisilta, sisältävät luopumista ja uusien asioiden opettelua, ehkä suruakin. Toisaalta muutokset voivat olla mukaviakin – miten muuten selitettäisiin sisustuslehtien suosio. Ihmisessä ei ole itsessään muutosvastarintaa, vaan pelko aiheuttaa vastustusta. Turvallisessa ympäristössä hurjastelukin on hauskaa. Työympäristössä tapahtuvat muutokset ja niihin liittyvä vastustus johtuu enemmän pelosta kuin itse muutoksesta. Siksi muutokset ovat isoja viestinnällisiä asioita ja niiden tärkeys on osoitettava täysin selkeästi. Hyvä muutos on tiedollisesti ymmärrettävä, hallinnassa ja merkityksellinen.

—

Museoita muuttuvassa taloustilanteessa käsitellään myös Museoliiton ja Museoalan ammattiliiton yhdessä järjestämässä Museot ja rakennemuutos -seminaarissa Helsingissä 16.1.2014. Ohjelma julkaistaan Museoliiton verkkosivuilla joulukuun ensimmäisellä viikolla.

Teksti: Tuuli Rajavuori