1.4.2011
Museovirasto jakoi avustukset museoiden innovatiivisiin hankkeisiin
Museovirasto on myöntänyt 435 000 euroa museoiden innovatiivisten hankkeiden tukemiseen vuonna 2011. Hakemuksia saapui 59 ja avustus myönnettiin 32 hankkeelle. Hankkeissa edistetään museoiden tiedollista saavutettavuutta ja kulttuuriperintökasvatusta, monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta sekä julkaisutoiminnan kehittämistä.
Avustusta myönnettiin mm. Keravan Taidemuseon hankkeeseen, jossa toteutetaan maahanmuuttajien animaatiotyöpajakokonaisuus, Pielisen museolle Lieksassa seikkailuteknologiahankkeen LieksaMyst’in viimeistelyyn, Serlachius-museoille Mäntässä lapsille suunnattujen moniaististen museojulkaisujen toteuttamiseen, Aineen taidemuseolle Torniossa muistisairaille ja heidän hoitajilleen suunnattuun hankkeeseen sekä 28
muulle innovatiiviselle hankkeelle.
Lisäksi myönnettiin valtakunnalliselle TAKO-hankkeelle (museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyö) poikkeuksellisen suuri avustus, jonka avulla kehitetään poolityöskentelyä ja käynnistetään ensimmäiset nykydokumentointihankkeet. TAKO-hankkeeseen osallistuu kaikkiaan yli 60 museota.
Lisätietoa avustusten jakamisesta antaa tutkija Marianna Kaukonen puh. 09 4050 9365, marianna.kaukonen@nba.fi.
Lisätietoja avustusta saaneista hankkeista saa ko. museoista.
Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoiden innovatiivisiin hankkeisiin vuonna 2011
Akseli Gallen-Gallelan Museosäätiö, Espoo / Gallen-Kallelan Museo, 12 000 euroa Gallen-Kallelan Museon äänioppaan tuottamiseen.
Forssan kaupunki / Forssan museo, 18 000 euroa Muistoja kutomolta 1979-2009 -dokumentointihankkeen toteuttamiseen.
Haminan kaupunki / Haminan kaupungin museot, 7 000 euroa verkkonäyttelyn tekemiseen Vehkalahden kotiseutumuseon näyttelystä.
Helsinki kaupunki / Helsingin taidemuseo, 15 000 euroa Babel-projektin koululaistyöpajojen ja verkkomateriaalin toteuttamiseen.
Hotelli- ja ravintolamuseosäätiö, Helsinki / Hotelli- ja ravintolamuseo, 16 000 euroa museon uuden perusnäyttelyn museopedagogisen osuuden toteuttamiseen.
Kuurojen Liitto ry, Helsinki / Kuurojen museo, 11 000 euroa ’Vaiennetut’ – kipupisteitä kuurojen yhteisön historiassa -näyttelyn toteuttamiseen.
Tekniikan museon säätiö, Helsinki / Tekniikan museo, 18 000 euroa Raaka-aineesta tuotteeksi; toiminnallisten tutkimuspisteiden toteuttamiseen Kemiaa koko elämä -näyttelyyn.
Hyvinkään kaupunki / Hyvinkään taidemuseo, 5 000 euroa Magic Box – taidemuseo saapuu päiväkotiin -hankkeeseen.
Hämeenlinnan kaupunki / Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, 16 000 euroa Muistojen talossa -hankkeeseen.
Alvar Aalto -säätiö, Helsinki / Alvar Aalto -museo, Jyväskylä, 18 000 euroa Suomalaista arkkitehtuuria verkossa yli oppiainerajojen -hankkeeseen yhteistyössä Suomen rakennustaiteen museon kanssa.
Jyväskylän kaupunki / Keski-Suomen museo, 24 000 euroa Kauppakadun laudatur -uusimuotoisen virtuaalisen kaupunkitilan luomiseen.
Mobilia säätiö, Kangasala / Mobilia, 74 500 euroa TAKO-poolityöskentelyn kehittämiseen ja ensimmäisten nykydokumentointihankkeiden käynnistämiseen (myönnetty 14.1.2011).
Keravan kaupunki / Keravan Taidemuseo, 10 000 euroa maahanmuuttajien animaatiotyöpajakokonaisuuden ’Henkiin herätetyt’ toteuttamiseen.
Kristiinankaupungin kaupunki / Carlsro, 8 000 euroa BongaBongaa -lähiympäristön havainnointi- ja tutkimushankkeeseen.
Lieksan kaupunki / Pielisen museo, 12 000 euroa Pielisen museon seikkailuteknologiahankkeen LieksaMyst’in viimeistelyyn.
Lohjan kaupunki / Lohjan museo, 18 000 euroa uuden perusnäyttelyn multimedia ja av-tekniikkaosuuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Loviisan kaupunki / Loviisan kaupunginmuseo, 5 000 euroa Tarinamaistajaiset-hankkeeseen; lapsille suunniteltujen historiatyöpajojen toteuttamiseen.
Jalkaväen säätiö / Jalkaväkimuseo, Mikkeli, 5 000 euroa Karjalan Armeija -julkaisun toteuttamiseen.
Stundars r.f., Mustasaari / Stundars museum och kulturcentrum, 17 000 euroa Esteetön museo – Stundars ja erityisryhmät -hankkeeseen.
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Mänttä / Serlachius-museot Gustaf ja Gösta, 15 000 euroa lapsille suunnattujen moniaististen museojulkaisujen toteuttamiseen.
Nurmeksen kaupunki / Nurmeksen museo, 13 000 euroa Kantele eläväksi -hankkeen viimeisen osion toteuttamiseen.
Fiskars hembygdsförening rf ja Raaseporin kaupunki / Fiskarsin museo ja Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, 32 000 euroa museopedagogiseen toimintaan Raaseporissa.
Riihimäen kaupunki / Riihimäen Taidemuseo, 17 000 euroa virtuaalimuseohankkeen ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen.
Seinäjoen kaupunki / Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, 15 000 euroa opetuspakettien toteuttamiseen Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan rakennusperinnöstä.
Kultamuseosäätiö, Sodankylä / Kultamuseo, 12 500 euroa Kultajoki kertoo…-julkaisun tuottamiseen Ivalojoesta.
Kustaa Hiekan Säätiö, Tampere / Hiekan taidemuseo, 15 000 euroa Hopiapää Lintellin kanssa reissussa -julkaisun tuottamiseen.
Työväen museoyhdistys ry, Tampere / Työväenmuseo Werstas, 17 000 euroa vammaishistoriallisen näyttelyn toteuttamiseen.
Tornion kaupunki / Aineen taidemuseo, 17 000 euroa Ainot ja Reinot, muistisairaille ja heidän hoitajilleen suunnattuun hankkeeseen.
Turun kaupunki / Turun museokeskus, 20 000 euroa varsinaissuomalaisten perinnekasvikantojen säilymisen edistämiseen sekä tunnettavuuden lisäämiseen.
Vaasan kaupunki / Pohjanmaan museo, 16 000 euroa Kustavilainen Vaasa – Vanhan Vaasan kaupunkihistorialliseen projektiin.
Visavuoren museosäätiö, Valkeakoski / Myllysaaren museo, 18 000 euroa Yleisöystävällistä museopedagogiikkaa Myllysaaren museon perusnäyttelyyn -hankkeeseen.
Vantaan kaupunki / Vantaan kaupunginmuseo, 18 000 euroa päiväkodeille ja alaluokille suunnatun Yhteinen leikki -projektin toteuttamiseen.