7.3.2018
Verkostot esille seuraavalla Museoviikolla toukokuussa
Museoviikkoa vietetään tänä vuonna 15.–20.5. teemalla Verkostot esille. Viikko on osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta. Kansainvälistä museopäivää vietetään Museoviikon keskellä 18.5.
Museoviikko on museoiden yhteinen yleisökampanjoinnin viikko ja hyvä kanava alueelliseen yhteistyöhön muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Viikon tapahtumia voivat olla esimerkiksi näyttelyt, opastukset, kesänäyttelyiden avautumiset, luentotilaisuudet, esitelmät ja työpajat.
Museoviikon keskellä 18.5. vietettävän Kansainvälisen museopäivän teema on vuonna 2018 Hyperconnected museums: New approaches, new publics. Kansainvälinen teema on myös Suomen Museoviikon pääteema tiivistettynä ytimekkäästi kahteen sanaan: Verkostot esille. Museoliitto kehottaa ottamaan kansainvälisen teeman mukaan ohjelmaan ja nostamaan esille erityisesti museoiden vaikuttavuutta ja verkostoja, uusia yleisöjä sekä uutta toimintaa.
Museoviikko on yksi Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden tapahtumia. Museoiden omatkin tapahtumat voi ilmoittaa teemavuoden tapahtumakalenteriin.
Museoviikko.fi
Museoviikon tapahtumat ja meneillään olevat näyttelyt kootaan erilliseen Museoviikko.fi-tapahtuma- ja näyttelykalenteriin, joka päivittyy tapahtuman alkuun asti.
Museoviikon tapahtumat ja ohjelmat päivitetään kalenteriin museot.fi-näyttelykalenterin tunnuksilla. Valitse päivitystyökalusta ’lisää uusi tapahtuma’, ilmoita tapahtuman päivämäärä ja ajankohta ja laita ruksi kohtaan ’osa museoviikon ohjelmaa’ ja tallenna.
Museoviikon Facebook-tapahtuma
Klikkaa itsesi ja museosi Museoviikon Facebook-tapahtumaan. Museot voivat kertoa Museoviikon tapahtumista ja kutsua yleisöä tapahtumiinsa yhteisen Facebook-tapahtuman avulla.
Museoviikon juliste ja banneri
Museoviikon banneria voi vapaasti hyödyntää museoiden omassa verkkomarkkinoinnissa ja tulostaa julistetta levitettäväksi. Lataa tiedostot.
Infopaketteja
Museoille suunnattuun Kansainvälistä museopäivää koskevaan infopakettiin voi tutustua täällä.
Kulttuuriperinnön eurooppalaiseen teemavuoteen voi perehtyä täällä.
Mediatiedotus
Museoliitto tiedottaa kootusti medialle Museoviikon tapahtumista toukokuun alussa.
Lisätiedot
Suomen museoliitto
Projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo
puh. 0444 300 703
Eeva-liisa.taivassalo@museoliitto.fi