Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Selvityshenkilöt esittävät opetus- ja kulttuuriministeriön virastokentän uudistamista

Opetus- ja kulttuuriministeriön virastojen rakennetta, ohjausta ja rahoitusta ehdotetaan uudistettavaksi, todetaan selvityksessä opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja -rakenteesta.

Selvityshenkilöt kansliapäällikkö Harri Skog ja ylijohtaja Håkan Mattlin esittävät suurta muutosta virastokenttään. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla olisi ministeriön lisäksi seitsemän valtion virastoa nykyisten 16 sijasta. Mitään nykyisistä toiminnoista ei lopeteta, mutta eräiden virastojen organisoimistapa muuttuisi: kaksi virastoa muutetaan säätiöiksi, yksi yhdistykseksi ja lisäksi kaksi organisaatiota toimisi julkisoikeudellisina laitoksina.

Ehdotuksilla pyritään kokoamaan hallinnonalan voimavarat paremmin yhteen ja vahvistamaan asiantuntemusta. Selvityksessä ehdotetaan muun muassa Suomenlinnan hoitokunnan yhdistämistä Museovirastoon ja Valtion taidemuseon muuttamista yksityisoikeudelliseksi säätiöksi.

Taiteen keskustoimikunnan tilalle ehdotetaan perustettavaksi Taiteen edistämiskeskus aikaisemman suunnitelman mukaisesti. Lisäksi ehdotetaan, että kansallisten muistiorganisaatioiden ohjaus kootaan yhteen. Muistiorganisaatioita olisivat Arkistolaitos, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, Museovirasto, Kansalliskirjasto ja Kansallisgalleria.

Lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta.

Yhdessä enemmän - selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja -rakenteesta
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:6
ISBN 978-952-263-009-4 (nid.), 978-952-263-010-0 (PDF)

 

Suomen museoliitto 25.2.2011