Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museot ja luova talous - Valtakunnalliset museopäivät Turussa 16.-18.5.2011

Valtakunnalliset museopäivät ja Suomen museoliiton 88. vuosikokous järjestetään Turussa 16.-18.5.2011. Päivien teemana on Museot ja luova talous.

Talous on kehittynyt innovaatiovetoiseen vaiheeseen. Kulttuurin merkitys luovalle taloudelle on noussut yhä selvemmin esiin. Se ei ole enää pelkkä houkuttelevuustekijä, vaan se liittyy suoraan innovaatiotoimintaan. Kulttuurisisältöjen merkitys kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Museopäivien puheenvuoroissa kysytään, miten luova talous näkyy museoissa?

Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevonin johdolla tarkastellaan kulttuuripääkaupunkihankkeita luovan talouden edistäjänä. Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos puolestaan perää luovuutta museoiden talouteen. Miten voitaisiin kehittää museoiden taloudellista pelisilmää? pohtii Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen.

Valtakunnallisille museopäiville osallistuu noin 250 museoalan ammattilaista ja luottamushenkilöä eri puolilta Suomea. Mukana ovat opetus- ja kulttuuriministeriön ja valtakunnallisten keskusmuseoiden edustajat. Tapahtuman järjestävät Suomen museoliitto, Turun museokeskus ja Turun kaupunki.

Museopäivien ohjelma löytyy Suomen museoliiton verkkosivuilta osoitteesta www.museoliitto.fi/museopaivat2011

Lisätietoja:

Janne Saavalainen
Tiedottaja, Suomen museoliitto
p. 09 5841 1721, 040 833 9059
janne.saavalainen@museoliitto.fi

Tarja-Tuulikki Laaksonen
Turun museokeskus
Wäinö Aaltosen Museo
p. 044 907 3800
tarja-tuulikki.laaksonen@turku.fi

 

Suomen museoliitto 12.5.2011