Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

LEM - The Learning Museum -verkosto laajenee

LEM verkosto kokoontui huhtikuun lopussa aurinkoisessa Riikassa.

Eurooppalainen LEM-verkosto kokoaa yhteen elinikäisestä oppimisesta kiinnostuneet museot ja kulttuuriperintöorganisaatiot. Tavoitteena on rakentaa pysyvä verkosto, jonka avulla nämä organisaatiot pystyvät ottamaan aktiivisen roolin elinikäisen oppimisen kentällä ja vaikuttamaan myös EU:n päätöksentekijöihin.

LEM-verkostossa on 23 partneria 17 eri maasta. Suomen museoliitto on yksi näistä. Alusta saakka verkostoa alettiin laajentaa hyväksymällä mukaan ns. liitännäisjäseniä (Associate partner). Liitännäisjäsenien määrä on verkoston ensimmäisen 18 kuukauden aikana kasvanut kolmesta 28:aan jäseneen. Uusista liitännäisjäsenistä kolme on Suomesta. Listan verkoston partnereista ja liittännäisjäsenistä löydät täältä. Lisää organisaatioita toivotaan mukaan!

Liitännäisjäsenyyden myötä organisaatio saa näkyvyyttä LEM-verkkosivuilla, mahdollisuuden osallistua tapaamisiin, työryhmätyöskentelyyn ja verkoston järjestämiin seminaareihin sekä mahdollisuuden osallistua hankkeen liikkuvuusohjelmaan (mobility scheme). Liikkuvuusohjelman kautta organisaatio voi lähettää työntekijänsä yhteen viidestä LEM verkoston partnerimuseosta tutustumaan museon toimintaan tai vaihdon pituudesta riippuen myös työskentelemään museossa.

LEMin toiminnassa suuri merkitys on verkkosivustolla, jonne kootaan tietoa muun muassa kiinnostavista seminaareista, kirjallisuudesta ja projekteista. Myös verkoston säännölliset tapaamiset ja seminaarit ovat hieno tapa tutustua eurooppalaisiin museoihin ja museotyöntekijöihin, vaihtaa kokemuksia ja luoda uusia kumppanuuksia.

Lisätietoja:
Become an Associate partner

LEM Mobility Program
LEM The Learning Museum Netwosk -projekti Museoliiton verkkosivuilla

Lisätietoja Suomen museoliitossa:
Projektikoordinaattori Pauliina Kinanen
pauliina.kinanen(a)museoliitto.fi
p. 040 354 2205

Suomen museoliitto 7.5.2012