Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Julkaisu lasten museovierailujen kehittämisestä

Hollannin museoliiton julkaisussa "Children visiting museum - Investing in the audience of the future" tarkastellaan lasten museovierailuja ja keinoja, joilla niitä voitaisiin lisätä.

Lasten vapaa sisäänpääsy museon ei ole ainoa keino, joilla museoista saadaan huokuttelevia. Julkaisuun liittyvässä tutkimuksessa todettiin, että itse asiassa vapaa sisäänpääsy tai ilmaisen kuljetuksen tarjoaminen eivät ole parhaita ratkaisuja lasten museovierailujen ja kulttuuriperintökasvatuksen lisäämiseksi. Niiden sijaan museoiden pitäisi olla nykyistä viihtyisämpiä ja näyttelyiden vedota lapsiin paremmin.

Hollantilaiset museot ovat panostaneet lapsiin jo pitkään. Toimenpiteiden vaikutusta ei kuitenkaan ole juurikaan aiemmin mitattu. Julkaisussa esitellään useita keinoja, joilla lasten museovierailuja voidaan lisätä. Toimivia esimerkkejä ja kokemuksia kerrotaan sekä hollantilaisista museoista että muista maista. Julkaisussa käsitellään erikseen lasten museovierailuja luokkaryhmän ja perheen kanssa. Julkaisu sisältää myös käytännön toimenpiteitä, joilla Hollannin museoliitto aikoo edistää tutkimuksen johtopäätöksiä yhteistyössä museoiden, paikallisten viranomaisten ja koulutussektorin kanssa.

Lue lisää:
http://www.museumvereniging.nl/LinkClick.aspx?fileticket=gavHds2UXko%3d&tabid=244

 

Suomen museoliitto 9.11.2012