Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Opas suomalais-venäläiseen näyttelyvaihtoon

Ruotsinsalmi-hankkeen projektipäällikön Esa Hassisen kokoama näyttelyvaihto-opas on nyt selattavissa näköisversiona.

Suomalais-venäläisillä museopäivillä Pietarissa vuonna 2008 museotoimenjohtaja Päivi Partanen Lappeenrannassa esitti ajatuksen kulttuurivaihdon käsikirjasta, jonka avulla suomalaiset ja venäläiset museoammattilaiset voisivat tutustua molempien maiden voimassaoleviin säädöksiin, asetuksiin ja ohjeistuksiin, jotka vaikuttavat näyttely- ja kulttuurivaihtoon.

Seuraavilla suomalais-venäläisillä museopäivillä Lappeenrannassa syksyllä 2011 Esa Hassinen esitti käytännön mallin käsikirjan toteuttamisesta. Vei kuitenkin vielä reilun vuoden ennen kuin asiassa päästiin toimiin. Museoliitto päätti vuonna 2012 toteuttaa käsikirjan ja kuluvan vuoden alussa tehtävä annettiin Esa Hassiselle.


Näyttelyvaihto-opas avautuu koko näytön kokoiseksi klikkaamalla. Sitä voi selata joko hiiren tai nuolinäppäinten avulla. Voit myös ladata oppaan pdf-muodossa [PDF-painike] omalle koneellesi ja tulostaa siitä halutessasi paperiversion.
 

Suomen museoliitto 19.8.2013