Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Erasmus+ -ohjelmasta tukea kansainvälistymiseen

Koulutuksen ja nuorison EU-ohjelmien uusi ohjelmakausi alkaa vuoden 2014 alussa. Erasmus+ yhdistää elinikäisen oppimisen alaohjelmat, nuoriso-ohjelman sekä urheilun saman otsikon alle. Vanhat tutut nimet kuten Grundtvig, Comenius, Leonardo da Vinci ja Youth in Action kuitenkin säilyvät alaohjelmien käytössä.

Rahaa on luvassa enemmän kuin aikaisemmin: Erasmus+ -ohjelmabudjetti on yli 40% suurempi kuin päättyvän Elinikäisen oppimisen ohjelman budjetti. Uudella ohjelmalla on kolme keskeistä tavoitetta:

  • liikkuvuuden edistäminen EU:n sisällä ja ulkopuolella
  • yhteistyökumppanuuksien luominen ja hyvien käytäntöjen levittäminen
  • uudistusten tukeminen

Kukin alaohjelma tulee muodostumaan kolmesta osasta, joiden puitteissa rahoitusta myönnetään 1) liikkuvuuteen, 2) yhteistyöhankkeisiin ja joidenkin alaohjelmien kohdalla myös 3) politiikan uudistamiseen.

Museot ovat aikaisemmalla ohjelmakaudella olleet mukana ainakin aikuisten oppimiseen liittyvissä projekteissa ja oppimiskumppanuuksissa, ja samat mahdollisuudet ovat avoinna myös tulevalla kaudella. Moni museoissa työskentelevä on myös saanut apurahaa täydennyskoulutukseen jossakin Euroopan maassa. Uudella ohjelmakaudella nämä liikkuvuusapurahat muuttuvat organisaatiokohtaisiksi ja niissä liikkuvuudet nivotaan organisaatioiden kansainvälistymisstrategioihin. Positiivista uudessa ohjelmassa on se, että komissio on luvannut yksinkertaistaa projektien taloudenpitoa.

Erasmus+ ohjelmateksti julkistetaan virallisesti joulukuun loppupuolella. Alustavan tiedon mukaan ensimmäiset hakuajat päättyvät liikkuvuuksien osalta maaliskuun puolivälissä 2014 ja kumppanuushankkeiden osalta huhtikuun lopussa 2014. CIMO järjestää alkuvuodesta online-koulutuksia hakijoille.

Erasmus+ -infotilaisuuksien materiaalit CIMOn verkkosivuilla
Muista myös EU:n Luova Eurooppa -ohjelman uusi ohjelmakausi


 

Suomen museoliitto 2.12.2013