Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Linkki - museot mediakasvattajiksi -hanke käynnistynyt

Suomen museoliitto toteuttaa yhdessä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kanssa museoihin ja mediakasvatukseen liittyvän, kaksivuotisen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen.

Linkki - museot mediakasvattajiksi -hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa museoiden asema mediakasvattajina lisäämällä museoiden ja muiden mediakasvatuksen toteuttajien molemminpuolista tietämystä toistensa toiminnasta ja yhteistyömahdollisuuksista. Yhteistyökumppaneita ovat museot, koulut, päiväkodit ja mediakasvatusalan järjestöt.

Hanke vahvistaa museoiden roolia mediakasvattajina sekä yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa tuottamalla uusia ideoita ja käytäntöjä päiväkoti- ja kouluyhteistyöhön. Tämä toteutetaan hyödyntämällä jaetun asiantuntijuuden ja osallistavan oppimisen menetelmiä museoiden, koulujen ja päiväkotien sekä muiden mediakasvatusorganisaatioiden kanssa järjestettävissä tilaisuuksissa.

Hankkeen tavoitteena on, että museoiden jo olemassa olevien mediakasvatusmateriaalien saatavuus helpottuu ja käyttö kouluissa ja päiväkodeissa lisääntyy. Lisäksi hanke ohjaa ja neuvoo päiväkoteja ja kouluja siitä, miten mediakasvatusta voi toteuttaa museoissa. Hankkeen aikana museoiden käyttöön tehdään innostava mediakasvatusmateriaali.

Hankkeen ensimmäisen toimintavuoden aikana on odotettavissa muun muassa seuraavaa:

  • kartoitus museoiden olemassa olevasta mediakasvatusmateriaalista ja -toiminnasta sekä kentän toimijoista
  • seminaari ja keskustelutilaisuus 28.4. otsikolla "Museot mediakasvattajina - mitä näet, mitä kerrot?"
  • mediakasvatuksen kehittämisestä kiinnostuneiden museoiden muodostaman verkoston toiminnan käynnistäminen
  • Linkkipajat - kolme alueellista ideatyöpajaa, joissa kartoitetaan mediakasvatuksen jo olemassa olevia työmenetelmiä museoissa ja kehitetään uusia. Linkkipajoissa ideoitujen uusien työmenetelmien joukosta valitaan 5-10 menetelmää käytännön kokeiluun kevään 2015 aikana.

Lisätietoja:
projektikoordinaattori/koulutussuunnittelija Pauliina Kinanen
pauliina.kinanen(a)museoliitto.fi
p. 040 354 2205
https://www.museoliitto.fi/linkki-hanke

 

Suomen museoliitto 8.1.2014