Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Iso-Britannian kulttuurirahoitus keskittyy Lontooseen

Museums Journalin joulukuun 2013 numerossa tutkitaan yhteiskunnan maksamien kulttuuriavustusten jakautumista Lontoon ja maan muiden alueiden välillä.

Vaikka verorahojen ja veikkausvoittovarojen epätasainen jakautuminen maan eri osiin ollut tiedossa pitkään, yllättivät kulttuurirahoitusta tarkastelleen "Rebalancing Our Cultural Capital"-selvityksen tulokset Iso-Britannian museoväen.

Jakosuhde tuntuu epätasa-arvoiselta erityisesti siksi, että Lontoon ulkopuolella käytetään huomattavasti enemmän varoja kansalliseen rahapelijärjestelmään. Esimerkiksi alueilla, joissa on korkein työttömyysaste, 56 % kotitalouksista ostaa rahapeliarpoja, kun taas Lontoossa vastaava luku on matalin koko maassa, vain 32 %. Selvityksessä huomattiin myös, että korkeammista avustussummista huolimatta Lontoon seudun asukkaat eivät vieraile kulttuurikohteissa merkittävästi muita alueita enemmän, mikä herättää myös kysymyksiä rahoituksen oikeudenmukaisesta jakautumisesta.

Selvityksen kirjoittajat ehdottavat, että tulevaisuudessa kulttuurirahoitusta pitäisi kohdentaa tarkemmin siten, että avustussumma ja asukasluku vastaisivat paremmin toisiaan. Lisäksi joidenkin kansallisten kulttuuriorganisaatioiden siirtämistä Lontoosta muualle maahan pitäisi selvittää.

Lähde: London bias in culture funding is laid bare, Museums Journal, December 2013.
 

Suomen museoliitto 8.1.2014