Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Muutoksia Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hanketiimissä

Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hanketiimi: hankeassistentti Salla Hänninen (vas.) ja projektikoordinaattori Elina Björkqvist. Kuva: Tuuli Rajavuori/SML

Museoliiton ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisessä Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa on aloittanut uusi työntekijä hankeassistentti Salla Hänninen. Projektikoordinaattorina Leena Tornbergin sijaisena työskentelee Elina Björkqvist.

Sallan työaika jakautuu puoliksi Museoliiton ja Matkailun edistämiskeskuksen kanssa. Museoliitossa Sallan työtehtäviin kuuluu esimerkiksi selvittää, minkälaiset ovat museoiden valmiudet palvella ulkomaalaisia matkailijoita. Elina puolestaan koordinoi hankkeen osakokonaisuuksia, suunnittelee koulutuksia sekä auttaa museoita ja matkailualan toimijoita verkostoitumaan.

Museoliitossa toukokuun alussa aloittanut Salla Hänninen on valmistunut kulttuurituottajaksi (AMK) Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Lisäksi hän on opiskellut Turun yliopistossa ja suorittanut markkinointiassistentin tutkinnon Turun aikuiskoulutuskeskuksessa.

Sallalla on monipuolinen työkokemus monenlaisista taiteen ja kulttuurin tuottamisen tehtävistä. Edellisessä työpaikassaan Turku Touringissa Salla työskenteli Varsinais-Suomen matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus -hankkeessa, jossa hän vastasi muun muassa Kulmat.fi-verkkosivuston uudistamisesta. Sivustoon on koottu kulttuurimatkailun hankkeissa toteutettuja materiaaleja.

Yhteystiedot:

hankeassistentti Salla Hänninen, salla.hanninen(a)museoliitto.fi, puh. 0444 300 706
projektikoordinaattori Elina Björkqvist, elina.bjorkqvist(a)museoliitto.fi, puh. 0444 300 707

Suomen museoliitto 7.5.2014