Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museokortin kehityspäälliköksi Seppo Honkanen

Opintovapaalta maaliskuun alussa palannut viestintäpäällikkö Seppo Honkanen on nimitetty FMA Creations Oy:n kehityspäälliköksi. Hän vastaa toukokuussa markkinoille tulevasta Museokortista, joka on 200 suomalaisen museon ainutlaatuinen yhteistuote.

"Museokortti avaa koko museoalalle uusia mahdollisuuksia", Honkanen pohtii.

Hollannissa käytössä on vastaava korttijärjestelmä. 16 miljoonan asukkaan maassa Museokortteja myydään miljoona kappaletta vuodessa. Ne ovat kasvattaneet museoiden kävijämääriä ja tuoneet lisätuloja koko museosektorille.

"Odotukset ovat suuret myös Suomessa. Edessä on mielenkiintoinen vuosi."

Museokortin tuottajana aloitti helmikuun alussa Salla Hänninen, joka toimii museoiden ja Museokortti-järjestelmän välisenä yhteyshenkilönä. Kevään aikana hän muun muassa järjestää Museokortin myyntiin ja markkinointiin liittyvää koulutuskiertuetta.

FMA Creations on Suomen museoliiton omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on pyörittää Museokortti-järjestelmää. Suomen museoliiton viestintäpäällikkönä jatkaa opintovapaan sijaisena toiminut Tuuli Rajavuori.

 

Suomen museoliitto 3.3.2015