Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Kulttuuritoimijoiden valtionosuudet leikkautuvat

Leikkausten perusteena on kilpailukykysopimus. Valtionosuusmäärärahojen 1,2 miljoonan euron lisäleikkauksen kohdentamisesta ei ole vielä päätetty.

Valtiovarainministeriön 15.9.2016 julkaisemassa valtion talousarviossa esitetään museoiden henkilötyövuoden hintaan 1,8 % leikkausta. Tämän lisäksi esitys sisältää 1,2 miljoonan euron (1,2 %) lisäleikkauksen museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuusmäärärahoihin. Summa on 1,1 miljoonaa euroa pienempi kuin valtiovarainministeriö elokuussa esitti.

1,2 miljoonan euron lisäleikkausta perustellaan sillä, että kilpailukykysopimus laskee museoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden kustannuksia, joten valtionosuusrahoitusta tarvitaan vähemmän. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää lisäleikkauksen kohdentumisesta tämän syksyn aikana.

Budjettiesitys jatkaa kehitystä, jossa valtionosuudet laskevat, ja rahoituksesta entistä suurempi osuus tulee veikkausvoittovaroista.

''Valitettavasti budjettiesitys vahvistaa linjausta, jossa hallitus ei tunnusta kulttuurin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille tai Suomen kuntien taloudelliselle elinvoimaisuudelle. On kummallista, ettei kilpailukykysopimuksen tuottamia hyötyjä haluta investoida kulttuuriin, vaikka tulossa on itsenäisyyden juhlavuosi'', sanoo Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Hän jatkaa: ”Tähän toki istuu hyvin myös hallituksen linjaus, jossa indeksien jäädyttäminen on koskenut vain tilannetta, jossa kustannustaso nousee. Nyt, kun kustannustaso laskee, indeksijäädytykset ovat sulaneet ja määrärahat leikkautuvat.”

Eduskunta hyväksyy valtion talousarvion joulukuussa 2016. Tätä ennen valtiovarainvaliokunta antaa esityksestä mietintönsä.

LISÄTIETOJA:

Kimmo Levä
pääsihteeri
Suomen museoliitto
040 166 2816
etunimi.sukunimi@museoliitto.fi

 

Suomen museoliitto 19.9.2016