Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Museoiden näyttelypalkkiohaku päättyy 15.6.

Suomen museoliitto, Ornamo ja Suomen Taiteilijaseura kannustavat museoita hakemaan rahoitusta näyttelypalkkioihin opetus- ja kulttuuriministeriön näyttelypalkkiohaun kautta. Hakuaika päättyy 15.6.  

Museoille myönnettävät avustukset on tarkoitettu suoraan taiteilijoiden näyttelypalkkioiden maksamiseen. Hakukierros on järjestyksessään toinen, ja opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut käyttävänsä avustuksiin noin 250 000 euroa. Näyttelypalkkioavustuksen hakuaika on 4.5.–15.6.2018.

– Suomen museoilla on jo olemassa hyviä käytäntöjä taiteilijan työn korvaamiseen näyttelyiden yhteydessä. Toivomme, että ministeriön avustus kannustaa laajentamaan näitä käytäntöjä, sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.  

Ornamo, Suomen Taiteilijaseura ja Suomen museoliitto ovat luottavaisia sen suhteen, että toisesta avustushakukierroksesta tulee aiempaa menestyksekkäämpi. Näyttelypalkkion edistämisellä on myös vankka poliittinen tuki, sillä eduskunnan sivistysvaliokunta esitti vuoden 2018 talousarviota koskevassa lausunnossaan näyttelypalkkiokokeilun jatkamista ja laajentamista.  

Tällä kertaa hakuajankohta on parempi ja tiedotusta lisätään. Liitot toivovatkin, että rahoituskokeilu vakiintuisi, jotta taiteilijoilla on edellytykset tehdä ja museoilla esitellä laadukasta taidetta.  

– Taiteeseen tutustuminen, sen fyysinen kohtaaminen tulee entistä tärkeämmäksi digitalisoituvassa maailmassa. Taiteen uniikkius ja elämyksellisyys on sen vahvuus. Kaikkia taiteen sisältöjä ei vain voi kokea verkossa, muistuttaa Ornamon taideasiantuntija Anna Rikkinen.  

– Kasvava kiinnostus kulttuuriin, historiaan ja aitoihin kohtaamisiin on museoiden vahvuus. Kun laadukkaat sisällöt lisääntyvät, samalla taidenäyttelyiden kävijämäärät lisääntyvät. Museoiden resurssien kasvu takaa taiteen tavoitettavuuden, sanoo Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.  

Erityisavustukset museoille taiteilijoiden näyttelypalkkioiden maksamiseksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto, +358 40 166 2816, kimmo.leva@museoliitto.fi  
Taiteen asiantuntija Anna Rikkinen, Ornamo ry, +358 44 743 3577, anna.rikkinen@ornamo.fi  Viestintäpäällikkö Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura, +358 40 523 9984, miisa.pulkkinen@artists.fi  

Suomen museoliitto on vuonna 1923 perustettu museoalan keskusjärjestö. Sen jäsenet ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta. Museoliitto edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Ornamo on vuonna 1911 perustettu muotoilualan asiantuntijajärjestö, johon kuuluu noin 2 600 jäsentä. Ornamo kehittää muotoilijan ammattia ja vaikuttaa muotoilun asemaan yhteiskunnassa.  

Suomen Taiteilijaseura on vaikuttaja- ja asiantuntijajärjestö, joka edistää kuvataidetta ja tekee kuvataitelijoiden työtä tunnetuksi. Seura toimii myös yleisön kiinnostuksen kasvattamiseksi kuvataiteisiin. Seura edustaa 3 000 suomalaista ammattikuvataiteilijaa. Suomen Taiteilijaseura on perustettu 1864.  

 

Suomen museoliitto 4.5.2018