Hae sivustolta
TIEDOTTEET
 

Vuoden museo -finaaliin Amos Rex, Lönnströmin taidemuseo ja Satakunnan museo

Kuva Ella Tommila / EMMA.

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2019 -kilpailun finaaliin on valittu kolme museota: Amos Rex Helsingistä, Lönnströmin taidemuseo Raumalta ja Satakunnan museo Porista.

Kuudetta kertaa järjestettävään Vuoden museo -kilpailuun tuli määräaikaan mennessä seitsemän hakemusta tai ehdotusta. 


– Seitsemän hakijan joukossa oli hyvin erityyppisiä museoita, jotka kilpailivat finaalipaikoista tasaisen vahvasti. Oli vaikea valita parhaat näin hyvistä ehdokkaista. Tiukan arvioinnin ja pitkien keskustelujen jälkeen päädyimme kolmeen todella erilaiseen, mutta erittäin tasokkaaseen finalistiin, kertoo palkintoraadin puheenjohtaja Maija EkosaariICOM Suomen komiteasta.

– Olimme ilahtuneita siitä, että ehdotuksia tuli muualtakin kuin museoalan sisältä ja museoilta itseltään, hän jatkaa. 

Palkinnot jaetaan Museopäivillä Tampereella 16.5.

Palkintolautakunta kiertää kevään aikana finalistimuseoissa ja jakaa palkinnot Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Tampereella 16. toukokuuta 2019. Gaalassa jaetaan ensimmäistä kertaa myös Museokortin yleisöpalkinto.

Vuoden museo -kilpailun lisäksi käynnissä on Vuoden museoviestintäteko -kilpailu. Kilpailuun tuli ennätysmäärä ehdokkaita, 12 viestintätekoa. Vuoden museoviestintäteko -finalistit julkaistaan maaliskuussa. 

Vuoden museoksi valitaan vaikuttava ja esimerkillinen museo

Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.

Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo. 

Palkintolautakunnan jäsenet ovat ICOM Suomen nimeämä puheenjohtaja Maija Ekosaari, Museoviraston kehittämisjohtaja Pirjo Hamari, Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Nelli Korpi, Rauman kulttuurijohtaja Risto Kupari, Ylen toimittaja Teemu Laaksonen,Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. Raadin sihteerinä toimii Suomen museoliiton projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo

 

Lisätiedot

Maija Ekosaari
p. 040 7612768
ekosaari@iki.fi

Suomen museoliitto
viestintäpäällikkö Nelli Korpi
p. 044 4300 704
nelli.korpi@museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 203 yhteisöjäsentä ylläpitävät yli 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Kansainvälinen museoneuvosto ICOM on UNESCO:n alainen, hallituksista riippumaton ja ei-kaupallinen järjestö. Siihen kuuluu yli 35 000 museoammattilaista lähes 150 valtiosta. Suomen komiteaan kuuluu lähes 900 jäsentä, mikä tekee siitä yhden ICOM:n suurimmista jäsenmaista. 

***
Årets museum 2019 -finalister har valts


Till finalen för tävlingen Årets museum 2019 har valts Amos Rex från Helsingfors, Lönnströms Konstmuseum från Raumo och Satakunda Museum från Björneborg.

Det internationella museirådet ICOMs Finska nationella kommitté och Finlands museiförbund ordnar för femte gången tävlingen Årets museum, samt tävlingen Årets museipublikation vars pris delas ut vart annat år. Priserna delas ut på de Riksomfattande museidagarnas museiprisgala i Tammerfors den 16:e maj 2019.

Om priset för Årets museum ansökte före ansökningstidens 7 museer, bland vilka prisnämnden valde ut tre finalister. 

Till årets museum väljs ett viktigt och föredömligt museum

Hederspriset för Årets museum beviljas ett museum som inom sitt eget verksamhetsområde på ett betydande sätt har främjat museibranschens samhälleliga synlighet och betydelse. Priset kan också vara ett erkännande för prestationer som hänför sig till samlingar, utställningar eller museipedagogik, eller för någon annan innovativ verksamhet.

Årets museum -titeln har tidigare vunnits av EMMA – Esbo moderna konstmuseum, Helsingfors stadsmuseum, Ålands sjöfartsmuseum, Serlachius -museet Gösta och Forssa museum.

Prisnämndens medlemmar är ICOMs Maija Ekosaari, Museiverkets utbildningschef

Pirjo Hamari,kommunikationschef Nelli Korpi, Raumos kulturchef Risto Kupari, Yles journalist Teemu Laaksonen, Kommunförbundets specialsakkännare Johanna Selkee och Serlachius -museernas direktör Pauli Sivonen.

 

Tilläggsuppgifter

Maija Ekosaari
tel. 040 7612768
ekosaari@iki.fi

Finlands museiförbund
Kommunikationschef Nelli Korpi
tel. 044 4300 704
nelli.korpi@museoliitto.fi

Finlands museiförbund är museibranschens centralorganisation. Dess 203 sammanslutningsmedlemmar upprätthåller över 400 professionellt skötta museimål: kulturhistoriska museer, konstmuseer och vetenskapscentra. Museiförbundet bevakar museernas intressen, representerar museibranschen i frågor som är gemensamma på området och fungerar som museernas samarbetsnätverk.

Internationella museirådet ICOM är en organisation som är underställd UNESCO, som är oberoende av regeringar och icke-kommersiell. Dit hör över 35 000 museiprofessionella från nästan 150 stater. Till Finska nationella kommittén hör nästan 900 medlemmar, vilket gör Finland till ett av ICOMs största medlemsländer.

 

Suomen museoliitto 18.1.2019