TIEDOTTEET
 

Digimuseo.fi-palvelu uudistuu – museoille ja asiakkaille paljon uusia ominaisuuksia

Digimuseo.fi -palvelun kehitystyö jatkuu tiiviinä ja palvelusta on julkaistu uusi versio. Reilussa vuodessa digitaalisten näyttelyiden määrä on kasvanut ja samalla on tullut tarve päivittää niin palvelun taustajärjestelmää kuin siihen liittyviä toimintoja. Sivuston käytön ja ylläpidon lisäksi muuan muassa palvelun verkkokauppa, opastusteknologia ja 3D-näyttelyiden alusta on uusittu museoilta ja käyttäjiltä saadun palautteen perusteella. 

Museosivut, sisällönhallinta ja verkkokaupan uudistukset

Museoiden keskeiset sisällöt, niin näyttelyt kuin opastukset, luodaan ja julkaistaan Digimuseon uudessa versiossa kunkin museon omalle museosivuille. Museot saavat jatkossa käyttöönsä omat käyttäjätunnukset ja vastaavat itse omien sisältöjen hallinnasta. Tämä antaa vapaammat kädet esimerkiksi suosiotaan kasvattavien virtuaaliopastusten tuotteistamiseen ja niiden myynnin lisäämiseen.

Kesän 2021 aikana yksityisten ryhmäopastusten rinnalle verkkokauppaan tuodaan uutena tuotteena myös avoimet näyttelyopastukset. Uudistus on odotettu, sillä palvelua käyttävät asiakkaat toivovat virtuaaliopastuksilta henkilökohtaista ulottuvuutta ja vaivatonta osallistumista. Uudistettu verkkokauppa mahdollistaa lisäksi sisäänpääsyjen myynnin museoiden virtuaalinäyttelyihin, museoiden itse määrittelemällä hinnalla. Ensimmäiset maksulliset virtuaalinäyttelyt tulevat tuotantoon kesän 2021 aikana.

Apua kehitystyöhön palvelua käyttäviltä asiakkailta

Digimuseo.fi-palvelun sujuvaan käyttökokemukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Sivustorakennetta on hiottu ja uudistettu siten, että näyttelysisällöt ovat helposti löydettävissä ja tutustuttavissa. Apua kehitystyöhön ovat tarjonneet myös palvelun käyttäjät, joiden kanssa on pidetty keväällä käyttäjätestauksia. 

Muutoksia on kaivattu myös opastusteknologiaan ja sen käytettävyyteen. Opastuksista saatujen asiakaspalautteiden perusteella asiakas on usein tyytyväinen virtuaaliopastusten sisältöön, mutta sen käyttöön liittyvät tekniset ratkaisut eivät ole kaikille asiakasryhmille aina selkeitä. Kehitystyön tavoitteena on ollut sitoa verkkokauppa ja opastusteknologia yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa taustajärjestelmä välittää olennaiset opastusvarauksiin ja ostoihin liittyvät tiedot suoraan niin asiakkaalle kuin museolle. Uudistus poistaa opastusten järjestämiseen liittyvää työtä museoilta ja asiakkaalle kaikki toiminnot aina virtuaaliopastuksen ostamisesta opastuskierrokselle osallistumiseen tapahtuvat näppärästi Digimuseo.fi-sivulla.

Digimuseo.fi ja yhteistyökumppanit sitoutuneita kehittämään palvelua

Digitaalisessa toimintaympäristössä ihmiset voivat valita monien vaihtoehtojen välillä. Ihmiset kaipaavat fyysisiä elämyksiä, mutta samalla haluavat nauttia viihteestä ja kulttuurista kotisohvalta. Digimuseon visio on tuottaa laadukkaita kulttuurikokemuksia kotisohvalle. Samalla Digimuseo tarjoaa museoille perinteisten näyttelyiden rinnalle uusia digitaalisia keinoja kokoelmien esittämiseen. 

Digimuseon palvelukehitys on toteutettu yhteistyössä Miltton Digitalin kanssa. Näyttelytuotannoista vastaavat kumppanit Insite Finland Oy ja Arilyn Oy kehittävät myös omia tuotteitaan, jotta ne vastaavat paremmin museoiden virtuaalinäyttelyiden tarpeisiin. Esimerkkeinä toimivat Arilynin uusi Gallery-alusta, joka mahdollistaa vaihtuvien 3D-näyttelyiden joustavan toteuttamisen sekä Insite Finland Oy:n 360° osaamisen hyödyntäminen Turku Åbo 1827 -näyttelyssä. 

Tervetuloa toteuttamaan näyttelyitä uudella tavalla!

Lisätietoa antavat:
Anne Mäkijärvi, Liiketoimintapäällikkö
puh. 040 553 5835, anne.makijarvi@digimuseo.fi
Digimuseo.fi / Yhteinen perintö Oy

Janne Tielinen, kehittämisasiantuntija
puh. 044 430 0706, janne.tielinen@digimuseo.fi
Digimuseo.fi / Yhteinen perintö Oy

Digimuseo
Digimuseo.fi:n toiminnasta vastaa yhteiskunnallinen yritys Yhteinen Perintö Oy. Sen omistajia ovat Suomen museoliiton hallinnoima FMA Creations Oy ja John Nurmisen Säätiö. Yhteinen Perintö Oy:n visiona on olla kulttuuriperinnön digitaalisten palveluiden ensisijainen toimittaja. Yrityksen tavoite on auttaa museoita menestymään digitaalisessa toimintaympäristössä.

www.digimuseo.fi


Suomen museoliitto 23.6.2021