Kulttuurivienti näkyy, uudistaa ja vaikuttaa – näin todetaan vuonna 2007 käynnistyneen opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoasiainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön yhteisen hankkeen loppuraportissa, joka ilmestyi elokuussa 2011. Kulttuuriviennin kehittämisohjelma on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että kulttuurivienti ja luovien alojen kehittäminen on hallitusohjelmassa.

Kehittämisohjelman toimet nostivat näkyville yritysten ja muiden kulttuurin alan ammattilaisten tarpeet viennin edistämisessä: tuote saadaan tuotetuksi, mutta resurssit eivät riitä tehokkaaseen markkinointiin. Myös aineettomiin oikeuksiin, kuten tekijänoikeuteen ja sen lähioikeuksiin liittyvien kysymysten merkitys korostuu. Erityisesti kulttuuriyritysten rahoituksessa ongelmana on, ettei aineettomien oikeuksien arvottamiseen ole vakiintuneita keinoja.

Asiaa on sivuttu myös Taide-lehden numerossa 5/2011. Annamari Vänskä käsittelee kolumnissaan Kulttuurivientiraporttia. Raportin keskeinen sisältö on se, että kulttuurin ja taiteen kenttä muutetaan tulevina vuosina luovan talouden yritysten hallitsemaksi alaksi. Siinä taiteilijan tehtävä ei ole enää tehdä taidetta, vaan tuottaa tuotteita ja viedä tuotteitaan ulkomaille. Hyvänä asiana Vänskä näkee tavoitteen siitä, että suomalainen kulttuuri olisi entistä merkityksellisempää vuoteen 2020 mennessä. Kymmenen vuoden kuluttua taiteen ja kulttuurin rahoitusmuodot, jakelu, markkinointi ja myynti ovat ’moninaistuneet’. Paras lupaus on kuitenkin se, että vuonna 2020 kulttuuriala toimii taloudellisesti vakaalla pohjalla.

Taide-lehden päätoimittaja Pessi Rautio puolestaan käsittelee taiteen ja taidemuseon sekä yleisön suhdetta pääkirjoituksessaan. Rautio, jolla myös on kokemusta taidemuseossa työskentelystä, tuo esiin museon monet mahdollisuudet. ’Koska siis kuvataiteesta käytetään usein sanaa Taide, joka on myös kaiken kulttuurisen ja välitöntä käytännön hyötyä tavoittelemattoman inhimillisen luovuuden kattokäsite, on varsin ymmärrettävää, että ne erilaiset inhimillisen luovuuden alueet, joka toivovat itselleen vapaampaa statusta ja arvostusta itsenään, suuntaavat kohti Taidetta – ja konkreettisemmin, niin, Taide-museoon. Sen vuoksi taidemuseo onkin ollut paikka, jossa yllättäviä ja hienoja kohtaamisia, ajatusten risteämiä eri lajien välillä on tapahtunut, toisinaan rajat ovat hälvenneet merkityksettömiksi.’ Rautio näkee kohtaamiset toisin näkemisen mahdollistajana. Kyseessä on myös kävijäpohjan monipuolistaminen. Raution pohdinta jatkuu sillä, kuinka tarkkaan ja harkitusti nämä asiat on tehtävä. Jos kuvataiteen esittelemiseen kehittyneen systeemin, taidemuseon esittämät näyttelyt ovat esillä vain muodon vuoksi, eivätkä ole oikein kotonaan tuon systeemin sisällä, niin uudetkaan yleisöt eivät ehkä tunne olevansa siellä aivan kotonaan. Hekin käväisevät paikalla vain muodon vuoksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Taide 5-11