Skip to content

Museoliitto

26.11.2013

CREA.M-hankkeen mentorointikirjanen julkaistu

Museoliitto on kehittänyt yhdessä seitsemän eurooppalaisen kumppanin kanssa kulttuurialalle suunnatun mentorointiohjelman osana CREA.M-hanketta. Hankkeen päättyessä mentorointiohjelman työkalut on julkaistu sähköisenä kirjasena. Englanninkielistä kirjasta voi tilata myös painettuna.

Tarkoituksena on, että kirjasta voi käyttää sekä itsenäisesti että mahdollisen mentorin kanssa. Kirjassa esiteltyjen tehtävien avulla voi kartoittaa omia vahvuuksia, joita voi hyödyntää sopivaa työpolkua etsiessä tai esimerkiksi uusiin tehtäviin siirtyessä. Harjoitusten tarkoituksena on auttaa tarkastelmaan omia kiinnostuksen kohteita, uratoiveita, opintojen aikana opittuja asioita ja ammatillista osaamista uudella, innostavalla tavalla. Harjoituksista voi olla hyötyä myös esimerkiksi projektityön tukena.

CREA.M-hankkeen ensisijainen kohderyhmä ovat äskettäin valmistuneet kulttuurialan koulutuksen saaneet ensimmäisiä työpaikkoja hakevat, mutta työkaluja voi hyödyntää esimerkiksi myös silloin, kun pohtii omia uravalintojaan pidemmällä aikavälillä. Väliin on jätetty tyhjiä sivuja omia muistiinpanoja varten.

Painettuja kirjasia voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tuuli.rajavuori(a)museoliitto.fi. Ilmoitathan tilauksen yhteydessä, kuinka monta kappaletta tarvitset. Kirjanen on maksuton, eikä postikuluja peritä.

Lisätietoja ja tilaukset:
Projektikoordinaattori, tiedottaja Tuuli Rajavuori
puh. 0444 300 704
tuuli.rajavuori(a)museoliitto.fi

Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä tiedotteesta vastaa ainoastaan sen laatija, eikä komissio ole vastuussa siihen sisältyvien tietojen mahdollisesta käytöstä.

Voisit olla myös kiinnostunut näistä