30.4.2019
Ilmoita Museoviikon tapahtumat kalenteriin tällä viikolla
Museoviikkoa vietetään kahden viikon päästä 13.–19.5.2019. Lauantaina 18.5. on Kansainvälinen museopäivä, jonka teema on Museums as Cultural Hubs: TheFuture of Tradition.
Museoviikon tapahtumakalenteriin on ilmoittautunut jo 42 museota tapahtumineen. Vielä tällä viikolla voi ilmoittaa tapahtumat niin, että ne ehtivät myös Suomen museoliiton viestintään.
Museoviikolla monenlaista ohjelmaa ja vapaa pääsy
Espoon kaupunginmuseon kohteet KAMU, Villa Rullud ja Saaristomuseo Pentala juhlistavat Kansainvälisenä museopäivänä Rantaraitin kesäkauden avajaisia monipuolisella ohjelmalla. Pentala on poikkeuksellisesti avoinna avajaisten ja kansainvälisen museopäivän kunniaksi. Talomuseo Glimsissä kudotaan yhdessä kangaspuilla, osallistutaan opastuksille, katsotaan pitsinnypläyksen työnäytöstä ja Kino Riihi esittää vanhoja kansatieteellisiä filmejä.
Tuusulan järven museot avaavat ovia paikkoihin, joihin ei useimmiten pääse ja esittelevät museokokoelmia, jotka ovat yleensä varastoissa.
Fiskarsin museossa Kansainvälisen museopäivänteemana on museot kulttuurin tuottajina: Tulevaisuuden perinteet.
Hämeenlinnassa Kansainvälistä museopäivää juhlistetaan laajasti vapaalla pääsyllä museokohteisiin: Hämeen linna, Vankilamuseo, Hämeenlinnan Taidemuseo, Museo Militaria, Sibeliuksen syntymäkoti, Palanderin talo ja Museo Skogster.
Museoviikolla Helsingin kaupunginmuseo järjestää tietoiskun Arkeologiaa ja kulttuuriperintöä maalla, merellä ja vesirajassa. Ajankohtaista tietoa on tarjolla Helsingin vanhan tulli- ja pakkahuoneen arkeologisilta kaivauksilta, Helsingin edustalla sijaitsevan Itämeren ensimmäisen sukelluspuiston kehityksestä sekä uusista kohteista Adoptoi monumentti -toiminnassa
Viikon päätteeksi sunnuntaina 19.5. klo 13 voi lähteä Kekkosen lenkille – valtavia loikkia ja vallattomia ajatuksia Tamminiemen päärakennuksen edestä. Lenkin vetäjänä toimii tietokirjailija Kalle Virtapohja, joka on tutkinut presidentti Urho Kekkosta urheilumiehenä. Turvallisuutta kierrokselle tuo presidentti Kekkosen entinen turvapäällikkö.
Ilmoita tapahtumat Museoviikko.fi-kalenteriin
Museoviikon tapahtumat kootaan Museoviikko.fi-tapahtumakalenteriin. Ilmoita museosi tapahtumat viimeistään sunnuntaina 5.5.2019. Kalenteria päivitetään museot.fi-näyttelykalenterin tunnuksilla. Valitse päivitystyökalusta ’lisää uusi tapahtuma’, ilmoita tapahtuman päivämäärä ja ajankohta, laita ruksi kohtaan ’osa museoviikon ohjelmaa’ ja tallenna.
Museoliitto tiedottaa Museoviikon tapahtumista kootusti medialle noin viikkoa ennen tapahtumaviikkoa ja nostaa tapahtumia sosiaalisessa mediassa toukokuussa. Museoviikko toteutetaan yhdessä Museokortin kanssa ja Museoviikon tapahtumat näkyvät myös Museokortin viestinnässä.
Lisätiedot
Suomen museoliitto
Projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo
puh. 0444 300 703
eeva-liisa.taivassalo@museoliitto.fi