Skip to content

Museoliitto

9.11.2011

Kokemuksia Mennään museoon! -viikolta

Koululaisten ja opiskelijoiden oma Mennään museoon! -viikko kutsui koululaiset museovierailulle lokakuun alussa. Kolmatta kertaa järjestettyyn teemaviikkoon osallistui noin 70 museota eri puolilla Suomea.

Viikon ohjelmaan kuului muun muassa työpajoja, erikoisopastuksia, käsityönäytöksiä ja museosuunnistusta. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda museoita esiin useaan oppiaineeseen sopivana avoimena oppimisympäristönä. Muutamilla paikkakunnilla museot olivat suunnitelleet teeman yhdessä ja panostaneet yhteiseen tiedottamiseen. Esimerkiksi Turussa ohjelma oli suunnattu erityisesti opiskelijoille ja museon työntekijät esittelivät omaa työtään museon näyttelytiloissa.

Museoiden opettajilta saama palaute on ollut positiivista. Erityisen suosittuja olivat tapahtumat, joissa voi osallistua opastukseen tai työpajaan, ei vain tutustua omatoimisesti näyttelyyn. Maksutonta ohjelmaa on toivottu enemmänkin. Joskus ongelmana on kuitenkin matkustaminen museoon ja siksi joillakin paikkakunnilla tapahtuma keräsi osallistujia lähinnä lähiseudun kouluista.

Sopivimman ajankohdan löytäminen on ollut hiukan hankalaa, mutta teemaviikon on koettu löytäneen paikkansa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Samaan aikaan järjestetty Vanhusten viikko oli paikoitellen saanut enemmän huomiota paikallisissa tiedotusvälineissä ja muutamassa palautevastauksessa toivottiinkin myös muille ikäryhmille suunnattuja museotempauksia.

Mennään museoon! -viikon haasteita on valtakunnallinen tiedottaminen. Isoilla paikkakunnilla tapahtuma jää helposti muiden tapahtumien varjoon ja Museoliiton on hankala tavoittaa suoraan paikkakuntien kouluja. Parhaiten opettajille suunnattu viesti on saatu perille museoiden omien sähköpostilistojen ja muiden tiedotuskanavien kautta.

Palautetta antaneiden museoiden kesken arvotut kirjapalkinnot on lähetetty voittajille.

Lämpimät kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille ja palautetta lähettäneille!

Voisit olla myös kiinnostunut näistä