9.4.2018
Kutsu poliitikko museoon -kampanja käynnistyy jälleen
Museoliitto järjestää 27.–31.8.2018 Kutsu poliitikko museoon -viikon. Tarkoituksena on, että mahdollisimman moni museo kutsuu viikon aikana itselleen tärkeän poliitikon tutustumaan päiväksi museon toimintaan.
On erittäin tärkeää, että poliittiset päättäjät tuntevat museoiden laaja-alaisen toimintakentän. Päivän mittainen ”museoharjoittelu” tarjoaa mahdollisuuden esitellä museon toimintaa päättäjille käytännönläheisesti ja siten, että museoiden monipuolinen toimintakenttä tulee esille. Päivän tarkoituksena on tarjota poliitikoille elävä kuva museon toiminnasta, ja poliitikko pääsee kokeilemaan museotyötä myös itse.
Nyt kolmatta kertaa vietettävän Kutsu poliitikko museoon -viikon painotus on tänä vuonna Euroopan kulttuuriperintövuodessa teemalla poliitikko – ole eurooppalainen, tunne kulttuuriperintösi.
Aikaisempina vuosina kampanjassa on ollut mukana 20–30 museota, ja paikalliselle medialle poliitikon museopäivä on ollut kiinnostava juttuaihe. Myös Museoliitto tiedottaa teemaviikosta medialle valtakunnallisesti noin viikkoa ennen tapahtuman alkua.
Tarkat osallistumisohjeet julkaistaan kesäkuussa, mutta jo nyt kannattaa alkaa miettiä osallistumista ja mahdollisia museoon kutsuttavia poliitikkoja. Lue myös Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän blogikirjoitus viikosta ja tutustu viikon viestintämateriaaleihin täällä.
Tervetuloa mukaan!
Lisätiedot
:
Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä
kimmo.leva(a)museoliitto.fi
040 166 2816