1.12.2025
Museokortti sai uuden ilmeen – sama tuttu kortti, raikkaampi ulkoasu
Uudistunut Museokortti on sama tuttu reissukaveri satoihin elämyksiin – nyt entistä raikkaammalla ilmeellä. Kuva: Marjo Vänttinen / Museokortti
Museokortti on käynyt tänä vuonna läpi mittavan brändiuudistuksen, sillä vaikka nimi onkin Museokortti, tulee senkin aika ajoin uudistua. Hyväksi havaitut asiat pidimme ja siellä missä kaivattiin uutta, uudistimme. Maailma muuttuu ja Museokortti sen mukana.
Jo 10 vuoden ajan Museokortti on ollut Suomen suosituin reissukaveri. Se on vienyt käyttäjiään elämyksiin Ahvenanmaalta Inariin 360 kulttuurikohteen voimin. Korttina se on jokaisella samanlainen, mutta se millaisiin elämyksiin se käyttäjäänsä vie, on hyvin yksilöllistä. Ja juuri tähän ajatukseen Museokortin brändi on perustunut ja perustuu yhä edelleen.
”Kyse on jatkuvasta elämysmatkasta, jota kukin kortin omistaja voi kulkea juuri omalla tavalla yhdessä Museokortin kanssa. Sen lupaa myös uusi sloganimme ”Matkalla elämyksiin. Museokortti”, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marjo Vänttinen.
Brändityön on toteuttanut luova bränditalo SEK tiiviissä yhteistyössä Museokortin tiimin kanssa. Ilmeuudistusta varten on kuultu myös museoiden edustajia, jotta uusi Museokortti heijastaa mahdollisimman hyvin museokentän näkemyksiä ja tarpeita.
Mitä uudistettiin ja mitä ei?
Näkyvin asia brändiuudistuksessa on itse Museokortti. Se on saanut uuden raikkaamman ja modernimman ilmeen, joka on suunniteltu toimimaan ja piristämään kaikkien museokorttilaisten arkea kaikissa tilanteissa ja kohtaamisissa.
Tutut brändivärit on pidetty mukana – keltaisen reissukaverin tunnistaa helposti yhä edelleen. Kortin tunnuksessa oleva pinkki M-kirjain on saanut astetta suuremman roolin ja jatkossa se on paitsi kortti, mutta myös muotoaan muuttava portti erilaisiin maailmoihin. Kaikkiin niihin 360 kohteeseen, joihin kortti avaa pääsyn.
”Vaikka kortti nyt ulkoisesti muuttuikin, kortin käyttö sekä palvelun korkea laatu pysyvät ennallaan. Kehitämme palvelua ja toimintaamme edelleen asiakaslähtöisesti, aivan kuten tähänkin asti olemme tehneet”, Museokortti-palvelusta vastaavan FMA Creations Oy:n toimitusjonhtaja Pekka Impiö toteaa.