Skip to content

Museoliitto

23.10.2014

Palautetta Mennään museoon -viikolta 7.-10.10.2014

Mennään museoon -viikkoa vietettiin tänä vuonna 67 museossa. Viikon aikana useat museot järjestivät opastuksia, työpajoja ja muita erityisesti koululaisille suunnattuja tapahtumia. Viikon erityisteemana oli museot ja mediakasvatus.

Museoliitto keräsi kokemuksia ja palautetta viikon vietosta. Koululaisia ja opiskelijoita vieraili museoissa neljän päivän aikana yhteensä 2032 (=kymmenen museon vastaukset).
Viikon tarjontaa ja palautetta:
Kansallismuseo järjesti Historia, media ja minä -työpajoja, joissa mediakasvatus oli tärkein sisällöllinen lähtökohta. Työpajoissa museota tarkasteltiin mediana – välittäjänä ja tulkitsijana – ja siinä käytettiin työkaluina sosiaalista mediaa ja Instagrammia.
Aboa Vetus & Ars Nova -museo osallistui mediakasvatusteemaan Kirjain kerrallaan – lukemisen ja kirjoittamisen jäljet -näyttelyllään. Aleksis Kiven päivänä 10.10. museolla järjestettiin tapahtuma, jossa oli mukana museomarsu Tuisku ja mahdollisuus opetella vanhoja koulukäsialoja opettajan johdolla.
Naantalin museo järjesti koululuokille kuvakatselun museon valokuvakokoelmasta 1870-luvulta 1940-luvulle. Kuvakatselu sai paljon kiitosta opettajilta ja myös oppilaat pitivät siitä.
Forssan museo kutsui alueen koululaisia MediaMysteeri -kierroksille, jotka saivat positiivista palautetta.
Keski-Suomen museossa järjestettiin Paluu Jyväskylään – prosessidraamoja. Prosessidraamoissa rakennetaan tarinoiden ja draaman avulla vuorovaikutteisia ja viihdyttäviä tilanteita, joissa pohdiskellaan kulttuuriperinnön kautta ihmisenä olemisen haasteita ja elämän perusarvoja.
Aineen taidemuseossa Torniossa viikkoa vietettiin yhteistyössä Tornion kaupunginkirjaston ja Tornionlaakson maakuntamuseon kanssa. Kulttuuripolkukierros käsitti 30 minuuttia kussakin kohteessa. Järjestetyille kierroksille osallistui yhteensä 730 koululaista ja opiskelijaa.
Miten koululaiset, opiskelijat ja opettajat olivat saaneet
tietoa tapahtumasta?
Tiedotus kulki pääosin sähköpostitiedotuksella museoilta kouluille.
Museoliiton toivottiin ottavan suurempi rooli tiedotuksessa. ’Museoliitto voisi ottaa enemmän tiedotusroolia koulujen suuntaan yleisemmällä tasolla: tarjoamalla kouluille tietoa siitä miten eri tavoin museoita voi hyödyntää osana kouluopetusta ja millaisia todella laadukkaita ja monipuolisia vierailu- ja opetusmateriaalipaketteja museot tarjoavat.’
Museoliitto voisi järjestää opettajille ja rehtoreille esimerkiksi koulutus- ja tiedotuspäiviä aiheesta. ’Uskon, että meidän tulisi kirjoittaa opettajille tiiviissä ja selkeässä muodossa opaskirja museoiden hyödyntämisestä eri kasvatuksen muodoissa.’
Mitä mieltä olette mediakasvatuksesta viikon teemana? Haluatteko teeman jatkuvan tulevina vuosina?

Mediakasvatus oli hyvä ja ajankohtainen teema, mutta aihe voisi vaihdella vuosittain.
Kiitos osallistumisesta viikon viettoon!
Ensi vuonna Mennään museoon -viikkoa vietetään 6.-9.10.2015. Tehkää teemaehdotuksia!
Lisätietoja: Eeva-Liisa Taivassalo
puh. 0444 300 703, s-posti
eeva-liisa.taivassalo(a)museoliitto.fi

Voisit olla myös kiinnostunut näistä