1.7.2013
Taloudellisen vaikuttavuuden tutkimus meneillään – lähetäthän täytetyt lomakkeet tutkijoille
Vaasan yliopisto tutkii Suomen museoliiton tilauksesta museoiden näyttelytoimintojen taloudellista vaikuttavuutta alueellaan. Museoihin on lähetetty tutkimukseen liittyvät kyselylomakkeet touko-kesäkuun aikana. Tutkimuslomake on pyritty tekemään vastaajalle mahdollisimman helpoksi, mutta normaaliin kävijätutkimukseen verrattuna vastaaminen vaatii enemmän keskittymistä.
Tutkimusaineistoksi odotetaan saatavan noin 20 000 täytettyä lomaketta. Tämä edellyttää kaikilta museoilta aktiivisuutta lomakkeen jakamisessa. Lomakkeiden suuren määrän vuoksi Vaasan yliopisto toivoo, että täytettyjä vastauslomakkeita lähetettäisiin tutkijoiden käsiteltäväksi esimerkiksi kuukausittain tai heti kun lomakkeita on saatu kokoon noin 50 kappaleen erä.
Tutkimustulokset valmistuvat vuoden 2013 loppuun mennessä. Alustavia tuloksia esitellään Suomen museoliiton Ajankohtaispäivässä 24.9.2013.
Lisätietoja:
Arttu Vainio, Vaasan yliopisto (etunimi.sukunimi@uva.fi, 029 449 8180)
Kimmo Levä, Suomen museoliitto (etunimi.sukunimi@museoliitto.fi, 040 166 2816)