Skip to content

Museoliitto

28.2.2020

Vuoden 2020 ensimmäinen Museo-lehti on ilmestynyt teemalla WAU

Museo-lehden 1/2020 pääjutussa perehdytään kansainväliseen museoarkkitehtuuriin. WAU-teemaa lähestytään myös esimerkiksi uusien suomalaisten museohankkeiden ja ajankohtaisten näyttelyvinkkien kautta. 

Lehdessä vieraillaan teinien kanssa pakohuoneessa Pukstaavin museossa Sastamalassa, kuullaan miten tunnettu graffititaitelija EGS päätyi tekemään lasitaidetta, tutustutaan Vuoden museo- finalisteihin ja käydään vierailulla uudessa Musiikkimuseo Famessa.

Museoammattilaisen päivään tutustutaan tällä kertaa näyttelyarkkitehti Taina Väisäsen matkassa. Kansainvälisessä jutussa kerrotaan Tallinnan uudesta Proto-keksintökeskuksesta. Kolumnissa Anna-Maria Wiljanen kertoo kokemuksestaan japanilaisessa keramiikkamuseossa. Gallupissa museoalan ammattilaiset kertovat, mikä museo on heidän mielestään ollut elämys. 

Lehden mukana pääsee myös kurkistamaan vuoden 2019 tapahtumatuottaja Jenna Lahtisen työhön. Lisäksi voi lukea siitä, millaiselta näyttää kauppakeskuksessa toimivan museon arki. Uutuutena lehdestä löytyy sanaristikko.

Lehdestä voi myös poimia niin kansanedustaja Paavo Arhinmäen vinkit kiinnostavimpiin museoihin ja -näyttelyihin kuin kevään tapahtumavinkit sekä lukea tuoreet museouutiset. 

Toivotamme antoisia lukuhetkiä Museo-lehden parissa!

Lehti on myynnissä Lehtipisteen myyntipisteissä kautta maan. Lehden voi myös tilata https://www.museoliitto.fi/tilaa-lehti.

Voisit olla myös kiinnostunut näistä