22.8.2025
Museobarometri 2026: Museot vetävät yleisöä ja vahvistavat kuntien elinvoimaa – rahoitusleikkaukset huolestuttavat

Lahdessa hyvinvoinnin ja osallisuuden kehittäminen ovat strateginen kärki. Museoissa osallistavuus näkyy esimerkiksi palkitussa Muistamo-konseptissa, joka herättää keskustelua merkityksellisistä paikoista eri puolilla Päijät-Hämettä. Lahden museot on Vuoden museo 2025. Lahden museot
Museoliiton barometrikysely osoittaa, että museot kiinnostavat edelleen kävijöitä, vaikka kävijämäärien kasvu on tasaantunut. Kuntien strategioissa museot liittyvät pitkälti elinvoiman ja vetovoiman lisäämiseen sekä asukkaiden hyvinvointiin. Museonjohtajien luottamus talouteen on palannut, mutta yhä useampi kunta on laittanut museonsa säästökuurille.
Museobarometrin mukaan museot kuuluvat kuntastrategioihin. Yli puolet kyselyyn vastanneista museonjohtajista kertoo, että museo tai kulttuuriperintö on mainittu kunnan nykyisessä strategiassa. Kuntastrategioissa museot kytkeytyvät etenkin elinvoiman ja vetovoiman lisäämiseen, matkailuun ja asukkaiden hyvinvointiin.
Museot kuntastrategiassa oli tänä vuonna vuotuisen Museobarometri-kyselyn vaihtuva teema. Suomen ammatillisesti hoidetuista museoista hieman yli puolet on kuntien ylläpitämiä, ja kunnat rahoittavat myös muita kuin omia museoitaan.
”Museot ovat selvästi strategisesti tärkeitä kunnille, ja ne kannattaa nähdä sijoituksena elinvoimaan. Museot voi ennakkoluulottomasti ajatella strategisiksi kumppaneiksi, jotka tuovat matkailutuloja, kiinnittävät asukkaat yhteisöön ja ovat olennainen osa kuntabrändiä. Näin museoon tehdyt investoinnit hyödynnetään täysimääräisesti kunnan kehittämisessä ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä”, sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.
Museobarometri on museoalan etujärjestö Suomen museoliiton vuotuinen kysely museonjohtajille. Kysely seuraa alan kehitystä: taloutta, kävijämäärien kehitystä ja näyttelytuotantoja. Tänä vuonna kysely lähetettiin 187 museonjohtajalle. Vastausaika oli 26.6.–13.8.2025. Vastaajia kertyi määräaikaan mennessä 81 ja kyselyn vastausprosentti oli 43.
Museot kiinnostavat kävijöitä
Museobarometrin mukaan kuluvan vuoden museokäynnit ovat odotusten mukaisella tasolla. Näin kertoo noin puolet museonjohtajista. Kasvu on tasaantunut kahden aiemman vuoden kovista kasvuodotuksista. Nyt kehitystä kuvaava saldoluku on hieman miinuksen puolella (-2), kun vuonna 2023 saldoluku oli peräti 54.
Museoiden käyntimääriä mittaavan Museoviraston Museotilaston mukaan museoiden käyntimäärät ovat koronapandemian jälkeen olleet ennätyksellisen korkealla tasolla. Viime vuonna ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin 8,5 miljoonaa kertaa.
Museonjohtajien mukaan kävijämääriin vaikuttavat eniten museon näyttelyiden määrä ja sisällöt. Museobarometrin mukaan näyttelyihin panostetaan vahvasti: 75 prosenttia vastaajista kertoo, että näyttelytuotanto toteutuu seuraavana vuonna suunnitellusti.
Luottamus museon talousnäkymiin on kohentunut
Museobarometrin mukaan suomalaisten museonjohtajien luottamus museon talouden kehitykseen on kohentunut. Näkemykset ovat palautuneet lähestulkoon tasolle, jolla ne olivat ennen valtion kulttuuribudjetin leikkauksia. Kun vuosi sitten yli puolet vastaajista uskoi museon talouden heikkenevän, tänä vuonna tätä mieltä on noin neljännes. 68 prosenttia vastaajista uskoo, että museon talous pysyy ennallaan.
Talousnäkymät liittyvät erityisesti julkisen rahoituksen vakauteen. Joka neljäs museonjohtaja kertoo museon omien tulojen, palvelutulojen, pienentyneen tänä vuonna. Vain 15 prosenttia vastaajista budjetoi palvelutulojen kasvua ensi vuodelle. Museonjohtajat selittävät palvelutulojen kehitystä yleisillä talousnäkymillä, jotka heijastuvat varovaisuutena matkailussa ja ostopäätöksissä.
Lähes puolet kuntarahoitusta saavista museoista kertoo, että rahoitus säilyy ensi vuonna ennallaan. Säästöpaineet ovat kuitenkin kasvaneet viime vuodesta, ja nyt kolmannes vastaajista kertoo kunnan asettaneen museolle säästötavoitteita.
Tutustu Museobarometri 2026:n tuloksiin.
Lisätiedot: viestintäjohtaja Miisa Pulkkinen, miisa.pulkkinen@museoliitto.fi, +358 40 523 9984