Serlachius Kartano ja Serlachius Pääkonttori luovat Mänttä-Vilppulaan elinvoimaa. Museot vaalivat paikallisuutta ja tekevät seutua tutuksi ulkopaikkakuntalaisille.

Ollako kukoistava kulttuurikaupunki vai taantuva teollisuuskaupunki? Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva Mänttä-Vilppula on oikeastaan näitä molempia. 

Sellutehtaan lakkautus 1990-luvulla oli valtava kolaus alueen elinvoimalle ja identiteetille. ”Mänttä on tyyppiesimerkki menneen loiston paikasta, joka suistui syöksykierteeseen. Kuitenkin jo 90-luvulla päätettiin, että Mänttä ei halua olla vain taantuva teollisuuskaupunki”, sanoo Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.

Ja kukoistava kulttuuripitäjä Mäntästä tulikin. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön ylläpitämät museot Serlachius Kartano ja Serlachius Pääkonttori vetävät kaupunkiin kymmeniätuhansia taideturisteja vuosittain. Paikalliset matkailualan yritykset, ravintolat, hotellit ja kaupat hyötyvät vetovoimaisista museoista ja muusta kulttuuritarjonnasta. ”Varsinkin kesäisin kaupungissa on uskomaton tohina. Meillä on silloin Mäntässä jopa omat pienet perjantairuuhkamme.”

Taide ja kulttuuri ovat antaneet mänttäläisille uskoa tulevaisuuteen. Kaupungista on tullut kulttuurielämän keskus, jota katsoo koko Suomi.

Museoissa kytee paikallisylpeys

Miten elinvoima sitten syntyy? Ensinnäkin tarvitaan näyttelyitä, jotka kiinnostavat kävijöitä. Esimerkiksi katutaiteilija Banksyn näyttely toi Mänttään ennätykselliset 150 000 kävijää vuonna 2021.
Sivonen arvioi, että kävijämäärä olisi voinut olla kaksinkertainen ilman koronarajoituksia.

Toisaalta elinvoimaa luovat myös paikalliset projektit, joita Serlachius-museot tekevät asukkaiden kanssa yhteistyössä. Edellinen paikallinen projekti oli Selluportin takana -näyttely vuosina 2020–2023. Näyttely esitteli lopettaneen sellutehtaan tarinaa. Materiaalia kerättiin paikallisilta muun muassa haastatteluiden avulla. ”Vaikka kansainväliset superstarat ovat kärkemme, koemme paikallisuuden tärkeäksi. Se on myös taidesäätiön juurissa.”

Vuorineuvos Gösta Serlachius halusi, että hänen taidekokoelmansa jää Mänttään, vaikka sitä Helsinkiinkin haviteltiin. Myös maaseudulla piti hänen mielestään olla mahdollisuus nähdä taidetta ja kokea kulttuuria. ”Se oli sekä eräänlaista aluepolitiikkaa että identiteettikysymys Serlachiukselle.”

Näyttelyitä ei kuitenkaan voida tehdä vain mänttäläisille. Valtaosa Serlachius-museoiden kävijöistä tulee pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Jyväskylästä. Paikallisiakin museoissa toki näkyy. ”Asukkaat tuovat vieraitaan museoon näyttääkseen, mistä he ovat ylpeitä paikkakunnalla.”

Museon arki on elinvoiman mittari

Vaikka Serlachius-museot ovat paikkakunnan veturi, Sivonen muistuttaa, että yksin ne eivät elinvoimaa luo. Yhteistyötä on tehty muiden kulttuuritoimijoiden, kuten Mäntän kuvataideviikkojen ja musiikkijuhlien kanssa. Kaupungin kanssa yhteistyö on usein kaupunkikuvan ja matkailun kehittämistä sekä matkailumarkkinointia.

Elinvoimavaikutuksia voidaan mitata esimerkiksi paikkakunnalle jäävinä euroina tai museokävijöiden kokemana hyvinvointina. Molemmista löytyy Serlachius-museoiltakin tutkimuksia. Sivonen seuraa toki tutkimuksia, mutta mittaa elinvoimaa arjessa muilla keinoilla: minkä verran museoissa käy väkeä, miten paljon näyttelyt näkyvät mediassa ja miltä kaupunkikuva näyttää. Eli onko Mäntässä perjantairuuhkaa vai ei.

Teksti: Laura Hallamaa

Lue lisää Museoliiton kuntavaaliteemoista täältä.