15.5.2015
MuseoKesä-lehden teema on rakkaus
Museo-lehti 2/2015 on ilmestynyt teemalla rakkaus. Lehti kertoo ihmisistä, joiden intohimoinen suhde museoihin tulee esiin joko työssä tai harrastuksena.
Taiteenkerääjillä on merkittävä rooli museoiden syntyhistoriassa. Museoiden kanta-asiakas kertoo, miksi vierailee museoissa monta kertaa viikossa. Museoissa myös juhlitaan romanttisissa merkeissä. Museorakkaus ei kuitenkaan ole vain vaaleanpunaista romantiikkaa, vaan museon taustalla voi olla myös kutsumus ja lähimmäisenrakkaus.
Myös museoesineet herättävät lämpimiä tunteita ja muistoja sekä yleisön että niiden parissa työskentelevien parissa. Lehdessä kurkistetaan museonäyttelyn kulissien taakse ja tutustutaan näyttelyn valmisteluun osallistuneisiin museoammattilaisiin.
Kesä 2015 on kaikkien aikojen museokesä, kun Museokortilla voi vierailla lähes 200 museossa niin monta kertaa kuin haluaa. Kesälomakauden alkaessa kannattaa tutustua Museo-lehden reittivinkkeihin, jotka johdattavat museovieraan Museokortti-kohteesta toiseen. Lehden yhteydessä ilmestyy myös runsas museoiden kesänäyttelyliite.
Mukana on myös perinteiset museokuvioita-palsta, kolumni ja kirja-arvostelu. Kansainvälinen artikkeli kertoo ranskalaisesta Museomix-konseptista, jossa museokokoelmat saavat uuden muodon kolmen vuorokauden työpajassa. Näyttelyarviossa vieraillaan Helsingin yliopistomuseossa.
Museo-lehti on saatavilla useissa museoissa sekä verkkojulkaisuna osoitteessa: http://issuu.com/suomen_museot/docs/museo_2_2015
Museoiden kesänäyttelyliite on luettavissa sivulla: http://issuu.com/suomen_museot/docs/museo_2_2015_kesanayttelyt