5.2.2024
|Uncategorized
Measuring the Public Value of Finnish Museum Experiences
Museovierailun arvoa kävijälle arvioitiin uudenlaisessa tutkimuksessa, johon osallistui kahdeksan suomalaismuseota ja Suomen museoliitto. Tutkimusryhmää johti kansainvälisesti arvostettu yhdysvaltalaistutkija tohtori John H. Falk.
Tutkimus toteutettiin valtakunnallisesti, ja siihen osallistui Suomesta taidemuseoita, kulttuurihistoriallisia museoita sekä tiedekeskuksia. Mukana olivat HAM Helsingin taidemuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Heureka, Kansallismuseo, Museo- ja tiedekeskus Luuppi, museokeskus Vapriikki, Nykytaiteen museo Kiasma ja Serlachius-museot. Tutkimusta tuki Museoliitto-konserniin kuuluva FMA Creations Oy, joka tuottaa Museokortti-palvelua.
Tutkimus tuotti ainutlaatuista tietoa museokäynnin pitkäkestoisesta ja laaja-alaisesta vaikuttavuudesta. Kyselytutkimuksessa erityistä on, että museokävijät arvioivat käynnin vaikutukset myönteisiksi vielä kuukauden kuluttua käynnistä. Peräti 99 prosenttia vastaajista koki, että käynti museossa edisti hyvinvointia.
Poikkeuksellista ja uutta tutkimuksessa on myös, että kävijöitä pyydettiin arvioimaan museokäyntien koettujen hyvinvointivaikutusten rahallista arvoa. Kahdeksan suomalaismuseon kävijöiden arvioiden keskiarvo oli 864 euroa yhtä museokäyntiä kohden.
Kun tulokset kerrotaan museoiden kävijämäärillä, yhden tutkimukseen osallistuneen museon tuottaman vuotuisen hyvinvoinnin arvo on keskimäärin yli 230 miljoonaa euroa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös koetun hyvinvoinnin arvoa suhteessa museotoiminnan aiheuttamiin kustannuksiin museoiden. Museoiden tuottama arvo suhteessa sijoituksiin oli keskimäärin +2 900 prosenttia. Jokainen sijoitettu euro tuotti museokävijälle hyvinvointia 30 euron arvosta.
Aloitteen suomalaismuseoiden osallistumisesta tutkimukseen esitti Heureka, joka osallistui myös John H. Falkin tutkimusryhmän pilottitutkimukseen vuonna 2021.
”Museo- ja tiedekeskusvierailut ovat poikkeuksellisen mieleenpainuvia. Sen lisäksi tämä tutkimus tuo hätkähdyttävästi esiin, kuinka yleisömme tunnistaa vielä kuukaudenkin päästä vierailunsa monenlaisia arvokkaita hyvinvointivaikutuksia”, sanoo Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski.
Uraauurtava tutkimus avaa museoiden merkitystä kansainvälisesti
”Suomalaismuseot ovat edelläkävijöitä tässä kansainvälisestikin uraauurtavassa tutkimuksessa. Se on tärkeä avaus, joka tarjoaa uuden tavan määrittää museoiden merkitystä yhteiskunnassa. Museoiden tuottamat palvelut ovat erittäin kustannustehokkaita, ja niillä on sekä laajat että pitkäkestoiset vaikutukset”, sanoo Suomen museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.
Tutkimusdata kerättiin touko–lokakuussa 2022. Tutkimukseen osallistuneiden museoiden kävijöistä poimittiin 5 499 henkilön satunnaisotos, joista 70 % oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen. Osallistujille lähetettiin kuukauden kuluttua museokäynnistä kysely, johon vastasi 1 942 henkilöä. Heistä noin puolet vastasi kysymyksiin, jotka liittyivät museokäynnin koettuihin hyvinvointivaikutuksiin, ja puolet arvioi hyvinvointivaikutusten rahallista arvoa heille itselleen.
”Näiden kahden kyselyn tulosten analysoiminen mahdollisti sen, että pystyimme määrittelemään sekä museokäynnistä seuranneen koetun hyvinvoinnin luonteen että sen keston. Tuloksista pystyimme myös laskemaan, kuinka suuri museokäynneistä syntyneen hyvinvoinnin arvo oli yhteensä”, kertoo tutkimusta johtanut John H. Falk.
Kävijät arvioivat, että museokäynnin sosiaaliset ja fyysiset hyvinvointivaikutukset kestivät keskimäärin päivän ajan. Vaikutukset henkilökohtaiseen ja älylliseen hyvinvointiin kestivät joidenkin vastaajien mielestä jopa kuukauden ja keskimäärin kahdesta kolmeen päivään.
Hyvinvointivaikutusten rahallista arvoa vastaajat arvioivat kullakin neljällä osa-alueella asteikolla 0–1000 euroa. Näiden osa-alueiden arviot laskettiin yhteen, jolloin koetun hyvinvoinnin arvo oli keskimäärin 864 euroa käyntiä kohti. Summa sisältää arvion vaikutuksesta henkilökohtaiseen hyvinvointiin (käynnin arvo keskimäärin 236,89 €), älylliseen hyvinvointiin (217,46 €), sosiaaliseen hyvinvointiin (205,36 €) ja fyysiseen hyvinvointiin (204,61 €).
John H. Falkin julkaisu The Value of Museums. Enhancing Societal Well-Being (2022) on herättänyt kansainvälisesti vilkasta keskustelua museoalalla. Falk pyrkii menetelmällään mittaamaan ihmisten kokeman museokäyntien hyvinvointiarvon myös rahassa. Suomalaismuseoiden lisäksi hän tutkii ryhmineen museoiden koettua arvoa Yhdysvalloissa. Falk toimii johtajana the Institute for Learning Innovation -tutkimuslaitoksessa.