11.11.2015
Ainoastaan elokuvat voittavat museot kävijämäärissä
Museot ovat Suomen toiseksi suosituin kulttuuriharrastus. Tämä käy ilmi Ylen tekemästä selvityksestä, jossa vertailtiin eri kulttuuritapahtumien yleisömääriä vuoden ajalta. Vain elokuvat menivät vertailussa museoiden edelle.
Ylen selvityksessä vertailtiin keskenään kulttuuritoimijoita, joilla oli tarjota tilastotietoa kävijöistä. Mukana olivat elokuva, museo, teatteri, ooppera, klassinen musiikki, festivaalit, tanssi ja sirkus. Ilmaiskävijöitä ei laskettu lukuihin mukaan ja kirjastot rajattiin selvityksen ulkopuolelle.
Eri kulttuurilajit jakaantuivat maksavien kävijöiden perusteella kolmeen kategoriaan:
1. elokuvat (7 300 000), museot (2 500 000) ja teatteri (2 300 000)
2. klassinen musiikki (925 000) ja festivaalit (900 000)
3. tanssi (350 000), sirkus (360 000) ja ooppera (200 000)
Elokuvat ovat yksinään yhtä suosittuja kuin muut vertailun kulttuuripalvelut yhteensä. Kun kaikki luvut lasketaan yhteen, saadaan kulttuuritapahtumille lähes 15 miljoonaa maksanutta asiakasta. Näin suurella joukolla on jo kansantaloudellista merkitystä. Luvut osoittavat myös, että kulttuuritapahtumat vetävät enemmän kävijöitä kuin esimerkiksi jääkiekko-ottelut.
Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levälle ei tullut yllätyksenä, että museot sijoittuivat suosituimpien kulttuuripalvelujen joukkoon. Hän on hyvillään myös muiden kulttuuritoimijoiden menestyksestä.
’Ylen selvitys osoittaa mukavalla tavalla vääräksi sen oletuksen, että kulttuuripalveluja käyttää vain pieni osa kansasta’, Levä sanoo.
Museoliitossa odotetaan nyt uteliaina vuoden 2015 kävijätilastoja, joissa tulevat todennäköisesti näkymään toukokuussa 2015 lanseeratun Museokortin innoittamat museokäynnit.
LISÄTIETOJA
Kimmo Levä
pääsihteeri, Suomen museoliitto
040 166 2816
kimmo.leva(a)museoliitto.fi