Suomen museoliitto käynnisti syyskuun lopussa #vainmuseossa-kampanjan, jonka tavoitteena on tehdä selväksi ero ammatillisten museoiden ja elämyspalveluiden välillä. Kampanja on kukkinut sosiaalisessa mediassa jo kymmenien julkaisujen verran. Museot ovat nostaneet esiin muun muassa työtään kouluvierailujen pedagogiseen annin, ammattimaisen ajatusten herättämisen ja tarinoiden taltioimisen eteen.

Kampanja vastaa ilmiöön, joka on noussut esiin maailmalla ja rantautunut hiljalleen myös Suomeen: museoiksi itseään kutsuvien elämyksellisten näyttelyiden ja kaupallisten kohteiden suosion kasvuun. Museo-nimestä huolimatta ne eivät kuitenkaan ole ammatillisia museoita, jotka täyttävät museolain tai ICOMin museon määritelmän.

”Ihmistä ei kohdata ensisijaisesti maahanmuuttajana vaan tasavertaisena kävijänä muiden joukossa”

Yksi kampanjaan mukaan lähteneistä museoista on Järvenpään taidemuseo. Taidemuseon kampanjapäivitysten takana on yleisötyön palveluesihenkilö Pinja Petäjä, jonka mukaan ihmisillä ei välttämättä ole tietoa museotyön yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, vaikka museo-sana itsessään onkin tuttu:

“Museo on kunnalle ihan mieletön voimavara, jonka vaikutukset ulottuvat yksittäisen kävijän kokemuksista koko yhteisön hyvinvointiin, osallisuuteen ja identiteettiin. Näemme päivittäin, kuinka syvällisiä kokemuksia taide synnyttää, ja siksi innostuimme mukaan #vainmuseossa-kampanjaan. Se auttaa tekemään näitä vaikutuksia näkyviksi myös laajemmin”

Petäjä nosti kampanjajulkaisuissaan yhtenä esimerkkinä esille museonsa yhteistyön kotouttamispalveluiden kanssa. Kuukauden verran työvaihdossa Järvenpään taidemuseolla työskennellyt Ali Meriluoto ja Petäjä olivat vaihtaneet ajatuksia museon yllättävän keskeisestä asemasta kotoutumisessa:

“Alin kanssa käymissämme keskusteluissa nousi esiin, miten tärkeää on, että kaupungissa on paikkoja, joissa ihmistä ei kohdata ensisijaisesti maahanmuuttajana vaan tasavertaisena kävijänä muiden joukossa, omana itsenään. Museon tekee erityiseksi se, että yhteys rakentuu historian, kulttuurin ja taiteen äärellä. Siksi museo voi olla myös merkityksellinen paikka kuulua ja löytää yhteys ympäröivään yhteisöön”, Petäjä avaa entisen kollegansa kanssa käymiään keskusteluja.

Kotoutuminen on hänelle vain yksi esimerkki siitä, miten moninaisesti annettavaa museoilla on yhteiskunnalle. Petäjä tähdentää eroa museoiden ja elämyskohteiden välillä:

“Museo ei ole mikä tahansa kaupunkitila, vaan – nyt tullaan siihen museoiden erityisyyteen – muistiorganisaatio. Vain museossa kulttuuriperintöä tallennetaan, tutkitaan ja välitetään eteenpäin. Mikä olisi siis parempi paikka pohtia ja kohdata, käydä vuoropuhelua siitä, kuka minä olen, mistä minä tulen ja mitä kaikkea tämä museo tarjoaa minulle, mutta myös mitä minä tarjoan tälle koko yhteisölle?”

Jos eivät museot, ketkä sitten?

Edellä mainitut asiat ovat kyllä usein museoammattilaisten itsensä tiedossa mutta eivät laajemman yleisön. Sen tähden on Petäjän mukaan välttämätöntä, että museot kertovat itse työnsä kauaskantoisuudesta:

“Museotyössä on paljon sellaista, mikä ei näy kävijälle sellaisenaan. Siksi kampanja tarjosi arvokkaan mahdollisuuden pysähtyä sanoittamaan sitä, mikä on museoiden perustehtävä ja miksi se on yhteiskunnallisesti tärkeää, ja tuoda esille sitä, mitä tapahtuu kulissien takana. Jos emme itse kerro työn merkityksestä, moni sen vaikutuksista jää helposti huomaamatta.”

Kampanja on yhä käynnissä, joten oman esimerkkinsä pääsee vielä antamaan. Valitkaa jotakin merkityksellistä tai yllättävää omasta toiminnastanne ja näyttäkää se somessa. Ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä.