Skip to content

Museoliitto

19.5.2015

Janne Vilkuna on Suomen museoliiton hallituksen uusi puheenjohtaja

Professori Janne Vilkuna on valittu Suomen museoliiton hallituksen puheenjohtajaksi Lappeenrannassa järjestetyssä liiton 92. vuosikokouksessa.

Janne Tapio Vilkuna (s. 1954) on Jyväskylän yliopiston museologian professori ja Jyväskylän yliopiston tiedemuseon johtaja. Hän on myös toiminut useissa museoalan luottamustoimissa ja asiantuntijatehtävissä sekä kirjoittanut lukuisia julkaisuja arkeologian, kansatieteen, Suomen historian, taidehistorian ja museologian alalta. Vilkuna on Suomen ensimmäinen museologian professori. Hän toimii myös Suomen kotiseutuliiton puheenjohtajana.

’Museoiden toimintaympäristö on tällä hetkellä haastava, mutta mottoni on, että menneisyydellä ja kulttuuriperinnöllä on aina kysyntää. Esimerkiksi Museokortti tarjoaa museoille paljon uusia mahdollisuuksia,’ Vilkuna toteaa.

Suomen museoliiton puheenjohtajana vuodesta 2013 toiminut Pekka Ravi luopui tehtävästään.

Kokouksessa valittiin myös uusia jäseniä Suomen museoliiton hallitukseen. Hallituksessa aloittavat Kimmo Antila, Helkamari Knaapi, Timo Kukko ja Pauli Sivonen.

Vanhoina jäseninä Suomen museoliiton hallituksessa jatkavat Olli Immonen, Kati Kivimäki, Johanna Lehto-Vahtera, Hanna-Kaisa Melaranta, Marjo Mikkola, Antti Mäkinen, Kirsi Niku ja Päivi Partanen.

Suomen museoliitto on vuonna 1923 perustettu ammatillisesti hoidettujen museoiden keskusjärjestö, joka edustaa lähes 400 museokohdetta.

Voisit olla myös kiinnostunut näistä