Skip to content

Museoliitto

25.2.2022

Kevään MUSEO-lehti on ilmestynyt teemalla tiede

Kevään MUSEO-lehden sisältö pureutuu tiedeteemaan. Lehdessä museoammattilaiset kertovat miten tiede ja museotyö kietoutuvat yhteen.

Museoilmiö-palsta kertoo tällä kertaa mitä museopuutarhoissa tapahtuu, kun ulkopuutarhat uinuvat. Oppaanamme tähtitieteellisen tutkimuksen ytimeen ja Helsingin yliopistomuseon observatorioon toimii tähtitieteilijä Paula Kyyrö. Kulissien takana -sarjassa tutustumme kolmen museoammattilaisen yhteistyöhön geenitietoon perustuvan näyttelyn rakentamisessa.

Esittelyssä on Heurekan selviytymistä käsittelevä näyttely Katastrofien äärellä sekä Turun mielenkiintoiset museokohteet. Uutena juttupaikkana alkaa Museon tarina -palsta, jossa esitellään mielenkiintoisia kertomuksia museoiden takana. Aivotutkija Katri Saarikivi antaa vinkkejä uteliaille museokävijöille.

Lisäksi lehdessä kerrotaan palkitusta, luonnon monimuotoisuutta esittelevästä Naturalis-tiedekeskuksesta Alankomaissa. Taiteilijahaastattelussa kuvataiteilija Osmo Rauhala kertoo, kuinka hän inspiroituu tieteestä. Kokoelmat kertovat -palstalla tutustutaan Jyväskylän yliopiston tiedemuseon kulttuurihistoriallisiin kokoelmiin. Infograafeista voi tarkastella museoiden kävijätutkimuksen 2021 tuloksia.

Lukijoita inspiroivat myös museologi Johanna Lehto-Vahteran kolumni, museouutiset ja ristikko.

Lehti on myynnissä Lehtipisteen myyntipisteistä kautta maan. Lehden voi myös tilata verkossa.

Museoliiton jäsenmuseoiden työntekijät voivat lukea digilehteä maksutta osoitteessa lehtiluukku.fi/lehdet/museo. Lisätietoja antaa järjestökoordinaattori Heta Hedman.
Lehteä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa. Instagramista ja Facebookista MUSEO-lehden löytää nimellä @museolehti.

Innostavia lukuhetkiä MUSEO-lehden parissa!

Lisätiedot:
Järjestökoordinaattori Heta Hedman
heta.hedman(a)museoliitto.fi
puh. 044 430 0703

MUSEO-lehden tuottaja Kirsti Ruissalo
kirsti.ruissalo(a)museoliitto.fi
puh. 044 430 0721

Voisit olla myös kiinnostunut näistä