3.5.2019
Leena Tokila Museoliiton pääsihteerin sijaiseksi 1.8.2019–31.1.2020
Suomen museoliitossa on käynnissä useita henkilökuntavaihdoksia. Leena Tokilasta tulee pääsihteerin sijainen ja Pauliina Kinasesta Tokilan sijainen. Tuuli Rajavuori on palannut viestintäpäälliköksi ja Nelli Korpi siirtyy toimituspäälliköksi.
Museoliiton koulutus- ja kehittämisjohtaja FM, KM Leena Tokila ottaa pääsihteerin tehtävät vastuulleen FM, MBA Kimmo Levän toimivapaan ajaksi 1.8.2019–31.1.2020. Levä siirtyy Turun museopalveluiden johtajaksi puoleksi vuodeksi.
Vahvaa kehittämisen ja osaamisen johtamisen kokemusta Leena Tokilalle on karttunut museoalan kehittämisen ja täydennyskoulutuksen tehtävissä myös kansainvälisissä ympäristöissä.
– Pääsihteerin työ on erinomainen mahdollisuus katsoa museoalaa uudesta näkökulmasta. Tehtävässä haluan korostaa yhteistyön merkitystä sekä museoiden että kulttuurin kentän muiden toimijoiden kanssa. Museoalalla tapahtuu paljon kiinnostavaa juuri nyt ja on hienoa tehdä työtä innostuneiden ammattilaisten kanssa. Odotan suurella mielenkiinnolla esimerkiksi Tampereen Museopäivien keskusteluja museoiden roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa, pohtii Tokila.
Leena Tokilan sijaisena elokuusta tammikuuhun toimii koulutus- ja kehittämisasiantuntijana Museoliitossa työskentelevä FM Pauliina Kinanen. Myös Kinanen on työskennellyt Museoliitossa pitkään ja pitää työkiertoa hyvänä mahdollisuutena tarttua uusiin haasteisiin. Kinasen sijaisesta tiedotetaan myöhemmin.
Tuuli Rajavuori palaa viestintäpäälliköksi
Museoliiton viestintäpäälliköksi on toukokuun alussa palannut FM Tuuli Rajavuori. Rajavuoren vanhempainvapaan sijaisena ollut FM, kulttuurituottaja AMK Nelli Korpi siirtyy toimituspäälliköksi. Määräaikaisena tiedottajana ja projektityöntekijänä toimineen FM Tanja Salosen työsuhde päättyi huhtikuussa.
Vuoden 2019 aikana Tuuli Rajavuori vastaa käynnistettävän MuseoPro-ammattijulkaisun tuotannosta ja Nelli Korpi MUSEO-lehden tuotannosta.
Museoliiton viestintäresurssit ovat kasvaneet loppuvuodelle MuseoPro-ammattijulkaisun perustamisen vuoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saadun rahoituksen avulla toteutettava verkkojulkaisu perustetaan tämän vuoden aikana. Museoliitto tiedottaa ammattijulkaisun perustamisesta sekä edistymisestä projektin käynnistyessä kesäkuussa.
Lisätiedot
Leena Tokila, koulutus- ja kehittämisjohtaja (pääsihteeri 1.8.2019–31.1.2020)
puh. 040 534 6232
Pauliina Kinanen, koulutus- ja kehittämisasiantuntija (koulutus- ja kehittämisjohtaja 1.8.2019–31.1.2020) puh. 040 354 2205
Tuuli Rajavuori,viestintäpäällikkö (MuseoPro, viestinnän koordinointi ja kehittäminen, mediayhteydet, edunvalvontaviestintä, Museopäivien ja Museopalkintojen viestintä, Poliitikon museoharjoittelu -viikko)
puh. 0444 300 710
Nelli Korpi, toimituspäällikkö (MUSEO-lehti, P.S.-blogi, Julius-uutiskirje, Museoviikko, Opi museossa -viikko, Museopäivien ja Museopalkintojen viestintä 2019)
puh. 0444 300 704
https://museoliitto.fi/henkilokunta
Etunimi.sukunimi@museoliitto.fi