5.4.2019
MUSEO-lehti tuli toiseksi aikakauslehtien kilpailussa
Suomen museoliiton julkaisema MUSEO-lehti tuli toiseksi Aikakausmedian järjestämän Edit 2018 -kilpailun Paras kansi -sarjassa. Voiton vei nuortenlehti Demi. Eilen järjestetyssä Edit-gaalassa julkaistiin kaikkiaan 17 sarjan voittajat.
MUSEO-lehti oli mukana kilpailussa syyskuussa 2018 ilmestyneellä musiikkiteemanumeron kannella, jonka kansikuvassa on muusikko Michael Monroe Sibelius-museossa. Kuvan otti valokuvaaja Sari Markus, jutusta vastasi toimittaja Ari Väntänen ja lehden visuaalisesta ilmeestä vastaa AD Inari Savola.
– Toinen sija on upea saavutus ensimmäistä kertaa kilpailussa olleelta MUSEO-lehdeltä. Tämä tuntuu erityisen hienolta, kun on kyseessä yleisöäänestys. Kilpakumppaneina oli hienoja kansia ja isoja, tunnettuja lehtiä, joten ei voi olla kuin onnellinen toisesta sijasta. Suurkiitokset vielä kansikuvan takana olleelle tiimille: Michael, Sari ja Ari! iloitsee lehden toimituspäällikkö Nelli Korpi.
Paras kansi -sarjaan osallistui 61 aikakauslehteä, joista asiantuntijaraati valitsi 20 yleisöäänestykseen. Äänestys oli avoinna helmikuun ajan. Maaliskuun alussa julkaistiin kilpailun kolmen kärki ja MUSEO-lehti pääsi tähän joukkoon Pirkan ja Demin kanssa. Lopulta voiton vei Demi selvällä tuhannen äänen erolla MUSEO-lehteen.
Eilen 4.4.2019 Aikakausmedian järjestämässä Edit-gaalassa julkaistiin voittajat 17 sarjassa. Muiden sarjojen voittajat valitsi asiantuntijaraati. Veikkauksen X-lehti vei voiton neljässä sarjassa. Muita voittajia olivat muun muassa Image, Talouselämä, Maailman Kuvalehti, Partio-lehti, toimittaja Reetta Räty sekä valokuvaajat Touko Hujanen ja Aapo Huhta.
Käy tykkäämässä ja jakamassa ilosanomaa facebook.com/suomen.museoliitto
Lisätiedot
Nelli Korpi
Viestintäpäällikkö, Museo-lehden toimituspäällikkö
Suomen museoliitto
044 4300 704
nelli.korpi@museoliitto.fi
museolehti.fi
editkilpailu.fi
Kuvia Edit-gaalasta
Aikakausmedian tiedote voittajista