Skip to content

Museoliitto

15.6.2020

Museoliiton kirje kansanedustajille

Suomen museoliitto lähetti 12.6.2020 kansanedustajille kesäkirjeen. Kirjeen voit lukea tästä tiedotteesta. Kirjeen ohessa jokaiselle kansanedustajalle toimitettiin kesän MUSEO-lehti 2/2020.

Arvoisat kansanedustajat

Vuosi 2020 on toistaiseksi edennyt historiallisissa merkeissä. Olemme kokeneet ajanjakson, joka epäilemättä jää  ihmisten, yritysten ja yhteisöjen muistiin. Samalla kaikkien yhteinen toive on, ettei tulevina kuukausina koronaepidemia pakota tekemään tämän enempää historiaa.

Kesä näyttäytyy koronaepidemian ja museoiden osalta toiveikkaalta. Museot ovat saaneet näyttelynsä jälleen auki ja turvallisen vierailun mahdollistamat järjestelyt kuntoon. Koronatilanne on hellittämässä ja Suomen museoliiton teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tekemässä museoihin vierailuja jopa kasvavassa määrin. Tämä luo näkymän, että ulkomaisten turistien vähentyminen ei näkyisi museoiden kävijämäärissä merkittävänä laskuna. 

Kävijöiden palaaminen museoihin ja eduskunnan päättämät kulttuurialan rahoitusratkaisut mahdollistavat, että museot olisivat taloudellisesti selviämässä koronakriisistä melko pienin vaurioin. Kiitos siitä teille kaikille.

Tämän kirjeen liitteenä on uusin MUSEO-lehti kera suurennuslasin iloksenne ja oppaaksenne museokäyntien suunnitteluun ja tutkimusmatkojen tekemiseen. MUSEO-lehden pääteema on työ, jota olemme oppineet tekemään viime kuukausina hieman eri tavalla. Loman osalta kuitenkin toivon, että voisimme viettää sitä hyvin perinteisesti kulttuurista, luonnosta ja yhdessä olemisesta nauttien.

Mukavaa ja rentouttavaa kesää toivottaen

Kimmo Levä
pääsihteeri

Voisit olla myös kiinnostunut näistä