Skip to content

Museoliitto

26.5.2016

Museoliiton mitalit myönnettiin museoiden puolesta toimineille

Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotisjuhlamitalin dosentti Marja-Liisa Rönkölle ja museonjohtaja (ent.) Tarmo Jomppaselle museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä museoalalla saavutetuista ansioista. Mitalit luovutettiin Valtakunnallisten museopäivien yhteydessä järjestetyssä Museopalkintogaalassa Inarissa 26.5.2016.

Perustelut

Marja-Liisa Rönkkö
Dosentti Marja-Liisa Rönkkö on tehnyt koko elämäntyönsä suomalaisen museoalan hyväksi. Pitkän uransa aikana hän on työskennellyt muun muassa Satakunnan museossa amanuenssina, Helsingin kaupunginmuseossa johtajana, Valtion taidemuseossa ylijohtajana sekä Helsingin yliopistossa museologian oppiaineen yliopistonlehtorina. Marja-Liisa Rönkkö on ollut aktiivisesti mukana museoalan verkostoissa ja työryhmissä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, erityisesti Skandinaavisessa museoliitossa. Hän on myös kirjoittanut useita museoalan julkaisuja ja tutkimuksia sekä osallistuu aktiivisesti museoalan keskusteluun.
 
Tarmo Jomppanen
Museonjohtaja (ent.) Tarmo Jomppanen on työskennellyt Saamelaismuseon palveluksessa 28 vuotta. Hän aloitti Inarin saamelaismuseossa ja toimi vuosina 1998-2015 Saamelaismuseo Siidan museonjohtajana. Hänen elämäntyönsä on ollut Saamelaismuseon kehittäminen ensin ulkomuseona ja sen jälkeen kohti Siidaa, Suomen saamelaisten kansallismuseota ja valtakunnallista erikoismuseota.

Lisätietoja: pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto, puh. 040 166 2816, kimmo.leva(a)museoliitto.fi

Voisit olla myös kiinnostunut näistä