2.4.2015
Museopalkinnot julkistetaan Museopalkintogaalassa 19.5.2015
Suomen museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon ja Vuoden viestintäteon 2015 Valtakunnallisilla museopäivillä Lappeenrannassa toukokuussa. Palkinnot luovuttaa Vuoden museo 2014 -palkinnon voittaneen Forssan museon museonjohtaja Kati Kivimäki.
Ensimmäistä kertaa jaettavalla Vuoden viestintäteko -palkinnolla halutaan huomioida onnistunut, positiivisesti erottuva museoalan viestintäteko. Viestintätekopalkinnon finalisteja ovat EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupunginmuseo, Joensuun museot sekä Oulun museo- ja tiedekeskus Luuppi.
Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Vuoden museo -palkinnon ehdokkaina ovat Lappeenrannan museot, Sagalundin museo, Serlachius-museo Gösta ja Torniolaakson maakuntamuseo – Tornedalens museum. Vuoden museo -tunnustuspalkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistos Esko.
Vuoden museo- ja viestintäteoiksi tehtiin kaikkiaan 32 ehdotusta. Halutessaan raati voi myöntää myös Vuoden erikoispalkinnon.
Suomen museoliitto ja ICOM Suomen komitea jakoivat ensimmäiset museoalan tunnustuspalkinnot vuonna 2014. Palkintoraadin jäseniä ovat Anne Sjöström, Merja Heiskanen, Kimmo Levä, Liisa Lindgren, Päivi Salonen, Kaisa Viljanen ja Ditte Winqvist.
Lisätietoja:
Anne Sjöström
ICOM Suomen komitea, palkintoraadin puheenjohtaja
anne.sjostrom(a)naantali.fi
puh. 050 590 9365
Eeva-Liisa Taivassalo
Suomen museoliitto, palkintoraadin sihteeri
eeva-liisa.taivassalo(a)museoliitto.fi
puh. 0444 300 703