10.3.2014
Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa uusi työntekijä
Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeen hankeassistentiksi on valittu FM Elina Björkqvist.
Elina on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopiston Porin yksiköstä pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus. Lisäksi hän on opiskellut sivuaineita Turun kauppakorkeakoulussa sekä suorittanut Aalto-yliopiston järjestöalalla työskenteleville suunnatun palveluratkaisujen kehittäjän opintokokonaisuuden. Aiemmin Elina on työskennellyt Kotiseutuliitossa sekä monissa museoissa.
Elinan työaika jakautuu puoliksi Museoliiton ja Matkailun edistämiskeskuksen kanssa. Yhteisen työntekijän tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä kulttuurimatkailuun liittyvän hankkeen parissa. Museoliitossa Elinan työtehtäviin kuuluu selvittää, minkälaiset ovat museoiden valmiudet palvella ulkomaalaisia matkailijoita. Lisäksi hän on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa hankkeeseen liittyviä koulutuksia. Museoliitosta Elinan tavoittaa pääosin alkuviikosta, maanantaista keskiviikkoon.
Uusi työ vaikuttaa Elinan mukaan innostavalta mahdollisuudelta yhdistää opintoja ja aiempaa työkokemusta. ’Olen kiinnostunut kulttuuripalvelujen tuotteistamisesta ja kulttuurialan taloudellisesta puolesta. Mielestäni museoiden kannattaa lähestyä rohkeasti matkailualan toimijoita’, Elina kertoo.
Yhteystiedot: hankeassistentti Elina Björkqvist, elina.bjorkqvist(a)museoliitto.fi, puh. 0444 300 707