3.2.2023
Neljä museota valittu Vuoden museo -kilpailun finaaliin
Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2023 -kilpailun finaaliin on valittu neljä museota: Kuopion museo, Museo Leikki, Mobilia – Auton ja tien museo ja Riihisaari – Savonlinnan museo. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna yhdeksättä kertaa.
Palkintolautakunta vierailee kevään aikana finalistimuseoissa ja jakaa palkinnot Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Helsingissä 25. toukokuuta 2023. Gaalassa jaetaan myös Vuoden museoviestintäteko -palkinto. Lisäksi palkintolautakunta voi halutessaan jakaa Vuoden erikoispalkinnon.
Vuoden museoksi valitaan vaikuttava ja esimerkillinen museo
Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.
Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet Poliisimuseo, Suomen maatalousmuseo Sarka, Satakunnan Museo, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo.
Vuoden museoviestintäteko
Tänä vuonna palkitaan myös onnistunut museoalan viestintäteko. Vuoden viestintäteko -palkinto jaetaan onnistuneelle, positiivisesti erottuvalle viestintäteolle. Vuoden viestintäteolla voidaan huomioida myös museoalan ulkopuolinen taho. Vuoden viestintäteko -finalistit julkistetaan myöhemmin keväällä.
Palkintolautakunnan jäsenet vuosille 2023–2025 ovat Vapriikin näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto (lautakunnan puheenjohtaja), Turun kaupungin järjestämisjohtaja Minna Sartes, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Eeva Teräsvirta, Outokummun seudun toimittaja Pasi Huttunen, Vaasan kaupungin museoiden museotoimenjohtaja Elina Bonelius, Kansallismuseon näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen ja Poliisimuseon tutkija Maritta Jokiniemi (Vuoden museo 2022 -kilpailun voittajan edustaja). Lautakunnan sihteerinä toimii Museoliiton koulutus- ja kehittämisasiantuntija Emilia Merisalo.
Lisätietoja
Palkintolautakunnan puheenjohtaja Marjo Meriluoto
p. 040 732 3745
marjo.meriluoto(a)tampere.fi
Palkintolautakunnan sihteeri Emilia Merisalo
p. 044 430 0715
emilia.merisalo(a)museoliitto.fi