22.4.2020
Valtakunnalliset Museopäivät ja Museoliiton 97. vuosikokous järjestetään Helsingissä 1.-2. syyskuuta teemalla digitaalinen tulevaisuus
Suomen museoliitto kutsuu museoalan ammattilaiset yhteen jakamaan kokemuksiaan poikkeuksellisesta ajanjaksosta ja suunnittelemaan tulevaa. Syksyn Museopäivillä ollaan muuttuneen paikan lisäksi uuden, ajankohtaisen teeman äärellä. Museopäivien kaksipäiväisen ohjelman teemana on digitaalinen tulevaisuus.
Suomen museoliitto järjestää Valtakunnalliset Museopäivät ja Museoliiton 97. vuosikokouksen 1.-2.9.2020 Helsingissä. Tapahtumapaikkana toimii Radisson Blu Royal Hotel Helsingin Kampissa.
Espooseen toukokuuksi 2020 suunnitellut Museopäivät jouduttiin perumaan poikkeustilan vuoksi. Poikkeustila sulki myös museoiden ovet yleisöiltä ja on pakottanut museot pohtimaan toimintansa saavutettavuutta. Haastavasta tilanteesta huolimatta museot ovat tavoittaneet yleisöjään digitaalisilla palveluillaan ja välittäneet positiivista viestiä. Tilanne on vaatinut nopeaa reagointia, uudelleen järjestelyä ja luovia ratkaisuja.
Museopäivien puheenvuoroissa ja keskusteluissa luodaan katsaus poikkeustilan vaikutuksiin, mutta ennen kaikkea katse suunnataan tulevaisuuteen. Ohjelmassa mukana muun muassa tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva Sitrasta ja kulttuurijohtaja Hanno Nevanlinna Futuricesta.
Iltajuhlassa 1.9. jaetaan Museoliiton ansiomitalit, Vuoden museojulkaisu -palkinto ja Museokortin erikoispalkinto.
Museoliiton 97. vuosikokous pidetään keskiviikkona 2.9. klo 13-15.30. Museopäivien ohjelma julkistetaan ja ilmoittautuminen avataan viimeistään 21.5.2020. Kutsu vuosikokoukseen lähetetään ennen ilmoittautumisen avautumista.
Lisätietoja:
Koulutus- ja kehittämisjohtaja
Pauliina Kinanen
sähköposti: pauliina.kinanen@museoliitto.fi
p. 040 354 2205