Tänä vuonna kampanjaviikon erityisvieraita ovat äskettäin valitut kunnanvaltuutetut. Esimerkiksi Joensuun kaupunginvaltuutetut Anu Vehviläinen ja Anssi Törmälä tutustuvat Joensuun museoiden kokoelmakeskukseen. Espoon kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja Pia Kauma puolestaan perehtyy uudistuvaan Lelumuseo Hevosenkenkään. Tampereella kaupunginvaltuutettu Anne-Mari Jussila pääsee opettelemaan Vapriikin museokuntoiluraitin. Raumalla museot ovat yhdistäneet voimansa siten, että saman päivän aikana voi tutustua kolmen museon toimintaan. Vieraiksi on kutsuttu kaikki kesäkuussa valitut uudet kunnanvaltuutetut.
Ilmoita poliitikkovierailusi 16.8. mennessä
Kampanjaviikkoon osallistuvien museoiden toivotaan ilmoittavan sovitut poliitikkovierailunsa Suomen museoliiton rekisteriin mahdollisimman pian osoitteessa:
https://www.lyyti.fi/reg/poliitikon_museoharjoittelu2021
Kaikki 16.8.2021 mennessä ilmoitetut vierailut huomioidaan valtakunnallisessa tiedotteessa. Tietoja voi kuitenkin lisätä ja tarkentaa teemaviikon alkuun asti.
Paikalliselle medialle poliitikon museopäivä on kiinnostava juttuaihe ja mediaa kannattaakin kutsua hyvissä ajoin seuraamaan poliitikon museopäivää tai haastattelemaan poliitikkoa vierailun lopuksi. Museoliitto tiedottaa teemaviikosta medialle valtakunnallisesti noin viikkoa ennen tapahtuman alkua.
Katso tarkemmat ohjeet rekisteriin ilmoittautumisesta sekä muusta kampanjoinnista Museoliiton sivuilta: https://www.museoliitto.fi/poliitikonmuseoharjoittelu
Kampanjan graafinen ilme on saatavilla verkkosivuilla sekä suomen että ruotsin kielellä.
PS. Toivomme museoiden käyttävän sosiaalisessa mediassa tunnistetta #poliitikonmuseoharjoittelu ja #politikernsmuseipraktik
Lisätietoja kampanjasta
Viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuori
Suomen museoliitto
tuuli.rajavuori@museoliitto.fi
puh. 0444 300 710