13.3.2014
Museoihmeistä pääsee nyt kertomaan — ohjeet
Museoille on tarjolla helppo mahdollisuus kertoa poikkeuksellisista esineistään tai museoon liittyvistä jännittävistä tarinoista.
Median edustajat hihkuvat innosta, kun he kuulevat erikoisuuksista, harvinaisuuksista, hämmästyttävistä tarinoista ja muista keskivertoarjesta poikkeavista asioista. Museoissahan näitäkin riittää. Ja kyllä ne valistuneempaakin kävijää kiehtovat.
Vastataksemme tiedonnälkään avaamme pysyvän Museoihmeet-tietokannan. Museoille se tarjoaa mahdollisuuden kertoa esineistä, kuvista, taideteoksista ja muista materiaaleista, joihin liittyy poikkeuksellinen tarina tai historia. Esimerkiksi:
- Maailman tai Suomen ensimmäinen ja vanhin.
- Ainoa valmistettu tai säilynyt.
- Superlatiiviset ihmiset, vrt. presidentit, kuninkaat, laulajat, näyttelijät. ’Mannerheim on käyttänyt tätä.’
- Maailman ja Suomen historian käännekohdissa vrt. sisällissodassa, talvisodassa jne. on käytetty tätä.
Jokainen museo voi tulkita termin museoihme täysin vapaasti; nostaa esille oman määritelmänsä mukaiset esineet, tarinat ja superlatiivit. Pääsihteeri Kimmo Levä bloggasi aiheesta tammikuussa.
Museoihmeet-tietokanta on pysyvä osa uudistuvaa Museot.fi -sivustoa. Museot voivat päivittää museoihmeitä aina, kun tarpeelliseksi kokevat: tietyt esineet ja tarinat ovat esillä vain halutun ajan.
Näin museoihmeitä lisätään
Museot.fi:n Näyttelykalenterin valikosta löytyy nyt Lisää museoihme -vaihtoehto. Sitä klikkaamalla avautuu mahdollisuus lisätä Museoihmeet-tietokantaan tekstiä ja kuvia:
1. Ihmeellisin / erikoisin esine, joka on esillä museonne näyttelyssä
2. Ihmeellisin / erikoisin tarina, joka museoonne liittyy